Anne Liinamaa

Lausunto perusturvakeskuksen johtosääntöluonnoksesta 29.4.2008

Annen vaaliteemat eduskuntavaaleissa – 2. toukokuuta 2008 klo 16.54

Sosiaalilautakunnan kokouksessa lautakunnalta pyydettiin lausuntoa perusturvakeskuksen johtosääntöluonnoksesta.  Esitys oli seuraava:   ”Kaupunginvaltuusto valitsee perusturvakeskuksen perusturvajohtajan.  Kaupunginhallitus voi ottaa perusturvajohtajan avoimeen virkaan väliaikaisen viranhaltijan enintään kuuden kuukauden ajaksi.  Perusturvalautakunta valitsee tulosalueiden ja tulosyksiköiden päälliköt. Tulosyksiköiden päälliköt päättävät alaisensa henkilökunnan valinnasta.”

Esitys ei sopinut vasemmistolle. He eivät ole oppinneet erehdyksistä vaan halusivat edelleen, että lautakunta valitsee koko henkilöstön.

Henkilövalintoja pohdittaessa olisi kuitenkin syytä miettiä seuraavia asioita.

Nykyisen käytännön mukaan henkilövalinnat tapahtuvat niin, että kyseisen yksikön esimies, esim. päiväkodin tai vanhainkodin johtaja, on mukana haastattelemassa osan hakijoista. Haastattelun jälkeen päätetään henkilö, jota esitetään lautakunnalle.

Sosiaalilautakunnan jäsenet saavat yhteenvedot kaikkien hakijoiden koulutuksesta ja työkokemuksesta, mutta eivät osallistu hakijoiden haastatteluun. Tämä olisikin käytännössä mahdotonta, koska yhdessä kokouksessa saattaa parhaimmillaan olla toistakymmentä paikka täytettävänä ja hakemuksia voi olla jopa monta sataa.

Lautakunnan jäsenillä ei siis ole mitään mahdollisuutta ottaa selville kuka hakijoista milloinkin on soveltuvin tehtävään. On vahvasti syytä epäillä, että lautakunnan jäsenten jyrätessä virkamiesten ehdotukset, syyt ovat muualla kuin henkilöiden soveltuvuudessa. Etenkin, jos lautakunnan jäsenet eivät suostu kertomaan perusteluja sille miksi he muuttavat virkamiesten ehdotuksen.

Lautakunnan oikeutta valita henkilöstöä perustellaan usein sillä, että se lisää päätöksenteon avoimuutta. Väite on suorastaan huvittava. Vasemmiston kanta on päinvastoin ollut se, että äänestyksen voittaminen 5-4 on riittävä peruste vaihtaa virkamiesten esitys ja he eivät ole missään selitysvelvollisuudessa valinnoistaan.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

2 kommenttia artikkeliin ”Lausunto perusturvakeskuksen johtosääntöluonnoksesta 29.4.2008”

  1. Susa M kirjoittaa:

    15. heinäkuuta 2008 kello 10.52

    Vai huvittava väite. Selasin tuossa ltk.n sivuja ja itse Anne olet
    ollut äänestämässä virkamiesten esityksiä vastaan,kaksikin kertaa
    samassa kokouksessa!eli puhut toista ja teet toista, aika tekopyhää
    touhua alkaa olemaan.

  2. Anne kirjoittaa:

    15. syyskuuta 2008 kello 21.10

    Se, että lautakunta on yksimielisesti äänestänyt virkamiehen päätöstä vastaan on yleensä merkki siitä, että esittelijä on tuonut jotakin uutta tietoa kokoukseen. Jos taas osa ryhmästä tekee äänestyspäätöksen ilman, että asiasta keskustellaan, on syytä ihmetellä mihin seikkoihin päätös perustui.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään