Anne Liinamaa

Vihreiden veromalli parantaa pienituloisten asemaa

Annen vaaliteemat eduskuntavaaleissa – 12. maaliskuuta 2015 klo 17.33

Suomi tarvitsee uutta työtä ja kestävää hyvinvointia. Jotta julkisen talouden rahoitus ja hyvinvointivaltion edellytykset voidaan turvata, on verojärjestelmäämme kehitettävä talouden kasvuedellytyksiä tukevaksi. Korkea verotus ei ole itseisarvo. Jo verotuksen uudelleen kohdentamisella saadaan parannuksia aikaan. Verotuksen painopistettä on siirrettävä työn verotuksesta ympäristöhaittojen, varallisuuden ja kulutuksen verotukseen. Kulutusverot osuvat usein eniten pienituloisiin, joten on tärkeää huolehtia niiden kompensoimisesta ja verotuksen progressiivisuudesta.

 

Vihreiden tuoreiden verolinjausten mukaan ansiotulot, sosiaalietuudet ja eläkkeet on säädettävä verovapaiksi 560 euron kuukausituloihin saakka. Näin pienituloisille jäisi vuodessa käteen jopa 700 euroa enemmän kuin nyt. Tämä olisi askel kohti perustuloa, joka vähentää köyhyyttä, syrjäytymistä ja epätasa-arvoa sekä tekee työnteosta aina kannattavaa. Seuraavan hallituksen tulee olla perustulohallitus, joka toteuttaa sosiaaliturvan suuren päivityksen 2000-luvulle. Perustulo parantaisi työn tekemisen, itsensä työllistämisen ja sosiaalietuuksien yhteensovittamista ja näin vähentäisi verotuksen korotuspaineita.

 

Ympäristölle haitallista toimintaa tuetaan suurilla summilla erilaisten verotukien kautta. Tätä haluamme lähteä purkamaan. Tarvitsemme kestäviä ratkaisuja pian, jotta voimme hillitä ilmastonmuutosta, edistää kiertotaloutta ja hidastaa biodiversiteetin vähenemistä.

 

Anne Liinamaa

kaupunginvaltuutettu, Porin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

eduskuntavaaliehdokas

 

Kaarina Saramäki

MMM, Vihreiden taloustyöryhmän jäsen

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään