Mitä mieltä olen asioista..
Politiikka – 14. syyskuuta 2008
Ei toteudu edelleenkään kaikilta osin. Miesten ja naisten välisessä palkkauksessa on edelleen eroja. Naisten on edelleen hankalampi hakeutua tietyille aloille ja työllistyä samoihin tehtäviin kuin miesten.
Tasa-arvo tarkoittaa myös eri vähemmistöryhmien tasavertaista kohtelua ja palvelujen saatavuutta. Vammaisten esteetön pääsy julkisiin tiloihin on turvattava. Myös liikunta- ja kulttuuripalveluja on oltava saatavilla vammaisille. Etnisille vähemmistöille täytyy olla saatavilla sopeuttamisohjelmia maahan muuton helpottamiseksi.
Tasa-arvo tarkoittaa minulle myös eri perhemuotojen monimuotoisuutta. Nyky-yhteiskunnassa ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa perhemallia, vaan lapsella saattaa olla myös kaksi mies- tai naispuolista vanhempaa. Pienemmilläkin paikkakunnilla asenteiden tulee muuttua suvaisevampaan suuntaan. Heteronormatiivisuutta kuntien palveluissa on karsittava koulutuksella ja tiedottamisella.
Ympäristönsuojelu
Ei pitäisi tänä päivänä olla enää vain marginaaliryhmien huolenaihe, vaan kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa on otettava ympäristönäkökulmat huomioon. Moni asia pystytään tekemään energiaa säästäen ja ekologisuus huomioon ottaen, jos päättäjiltä vain tähän halua ja motivaatiota löytyy.
Ilmastonmuutos ja sen hidastaminen ei ole vain hallituksen asia, vaan koska suuri osa päästöistä tapahtuu juuri kunnissa, on kuntien sitouduttava samoihin tavoitteisiin kuin hallituksenkin. Kaupungin on oltava edelläkävijä ja esimerkillään näytettävä miten energiaa säästetään ja toimitaan kestävän kehityksen asialla, vaikka tämä tarkoittaisikin vain kaupungintalon valaisemista energiansäästölampuilla tai ekotehokkaiden toimistokoneiden hankintaa.
Palvelut
Kuntien taloudellisen tilanteen vuoksi monia ennen itsestäänselvinä pidettyjä palveluita on jouduttu karsimaan. Peruspalvelut kuten terveydenhuolto, sosiaali- ja koulutuspalvelut on kuitenkin pystyttävä turvaamaan, vaikka tämä tarkoittaisikin muiden palveluiden asteittaista vähenemistä. Tilanteessa, jossa tarjolla on vain huonoja ratkaisuja, on vaikea toimia kaikkia tyydyttävällä tavalla. Tästä myös kaikki kunnia nykyisille päättäjille, jotka ovat joutuneet tekemään vaikeita ratkaisuja.
Itselleni sydäntä lähellä ovat varsinkin nuorten harrastusmahdollisuudet. Kankaanpäässä liikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset, kiitos monien urheiluseurojen ja niissä toimivien vapaaehtoisten. Urheilun lisäksi nuorilla täytyy olla mahdollisuus myös hengen ravintoon, ilmaisu- ja kädentaidot sekä musiikki ovat erinomaisia tapoja saavuttaa henkistä pääomaa. Myös erilaiset yhdistykset ovat tärkeitä itseilmaisun kanavia. Kaupungilta haluaisinkin lisää tukea erilaisille yhdistyksille. Tuki voisi olla esimerkiksi tilojen tarjoamista yhdistysten käyttöön.
Päätöksenteko
Haluan avoimuutta ja yhteistyötä kunnalliseen päätöksentekoon. Poliittinen ilmapiiri Kankaanpäässä on mielestäni hieman ummehtunut. Kankaanpäästä puuttuu se ”me”-henki, mikä luo hyvän ilmapiirin toimia. Yhdistystoiminnassa olen aina painottanut yhteistyötä nuorten kesken yli puoluerajojen. En halua keskittyä asioihin joista puolueet ovat eri mieltä, vaan etsiä asioita joista olemme samaa mieltä. Tätä kautta myös erimielisyyksien ratkaiseminen helpottuu.
Koska politiikka on yhteisitä asioista päättämistä ja näitä päätöksiä tekevät ihmiset, pätevät hyvään ja avoimeen päätöksentekoon samat lainalaisuudet kuin muuhunkin elämään: toisen ihmisen kuunteleminen, kunnioittaminen ja mielipiteiden huomioon ottaminen.
Yritystoiminta
Kunnan tulee tukea uutta yritystoimintaa. Elinvoimaisessa kunnassa perustetaan uusia yrityksiä ja vanhojen säilymistä tuetaan. Näin säilytetään vanhat työpaikat ja luodaan uusia. Uuteen yritystoimintaan kannustetaan yrittäjyyskurssein ja koulutuksin. Yritysten kirjo vaikuttaa myös kaupungin houkuttelevuuteen asuinpaikkana, autio kylänraitti tuskin houkuttelee uutta väkeä.

