Ilkka Kekki

Rauman vihreiden vaaliteemoja

KUNNALLISVAALIOHJELMA 2008


Kunnissa tehdään suurin osa meihin vaikuttavista päätöksistä. Kun vaikutamme kuntaan, vaikutamme maailmaan ympärillämme. Politiikkaan tarvitaan nyt suuria tavoitteita ja luovuutta, tekemisen iloa, uusia toimintatapoja ja uusia tyyppejä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Ympäristöasiat alkavat olla jo jokaisen puolueen agendassa, mistä me Vihreät iloitsemme – kompostori pihalla ei ole enää vain “viherpiipertäjän” oikku. Työ ympäristöasioissa on kuitenkin vasta alkanut. Vastuu kuuluu kaikille ja Rauman seudulla erilaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia pitäisi kasvattaa.

Kunnan on perustettava energia- ja kierrätysneuvojan virat, joiden pääasiallinen tavoite ja tehtävä on konkreettisin keinoin opastaa kuluttajia arkipäivän asioissa. Nykyisin on olemassa paljon tietoa eettisestä ja ympäristöä säästävästä kuluttamisesta. On aika ottaa se tieto käyttöön.

Yrityksiä ja yhteisöjä tulee edelleen painostaa hoitamaan oma osuutensa ilmastotalkoissa. Ympäristöasiat eivät ole oma saarekkeensa, vaan kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. Näin ollen politiikassa tarvitaan nyt kokonaisvaltaista ajattelua ja totutun kyseenalaistamista. Välinpitämättömyys ympäristöasioissa kostautuu lopulta kaikille.

Raumalla muuttotappio on tällä hetkellä 200 – 300 vuodessa. Nyt on viimeinen hetki havahtua siihen, että melkein kolmekymmentä vuotta kestänyt muuttotappiomme johtaa väestön ikärakenteen vinoutumiseen. Panostamalla lapsiin ja nuoriin satsaamme koko kaupungin hyvinvointiin. Rauman vetovoimaisuuden lisäämisen sijaan tulisi miettiä muuttotappion vähentämisen mahdollisuuksia. Hyvä signaali nuorten suuntaan olisi esimerkiksi maauimalan kunnostaminen.

Reilua politiikkaa ja Reilua kauppaa

Rauman Vihreät haluaa tarjota kuntalaisille mahdollisuuden osallistua voimakkaammin paikallispolitiikkaan. Se tarkoittaa muun muassa avointa ja keskustelevaa päätöksentekoa jo valmistelutasolla. Haluamme jatkossakin tukea pieniä kyläyhteisöjä, lähiruokaa ja pieniä kouluja. Vihreät haastavat Rauman kaupungin Reiluksi. Toivomme Rauman kaupungin yhteiskuntavastuullisen toimintatavan vahvistamista.

Enemmän aikaa, vähemmän roinaa

Hyvinvoinnin käsite on politiikan teossa typistynyt taloudellisiin tavoitteisiin. Kaikki julkiset laitokset ja
yksityiset ihmiset on valjastettu talouskasvun vetureiksi. Kiire alkaa jo tuntua itseisarvolta sinänsä. Vihreät nuoret ovat asettaneet valtakunnan politiikkansa tavoitteeksi ihmisten onnellisuuden – se on oikea tavoite.

Nuorten on saatava tuntuma vaikutusmahdollisuuksiinsa riittävän varhain. Tästä hyvänä esimerkkinä on Raumallakin toimiva Vihreä lippu ? ohjelma. Toivomme mahdollisimman monen raumalaisen päiväkodin ja koulun osallistuvan tähän ohjelmaan ja saavuttavan Vihreän lipun salkoonsa pysyvästi.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat pisteessä, jossa täytyy löytää ennakkoluulottomia ratkaisuja: Uusia ja vanhoja. Tämä voisi tarkoittaa vaikkapa päiväkotien ja vanhusten palvelutalojen yhteistoimintaa, lapsiperheiden kotiapua, yhteisöllisyyttä tukevien asuinalueiden kaavoitusta tai talonmiestoiminnan uudelleen elvytystä. Lastensuojelussa pitää voida panostaa ennaltaehkäisyyn.

Vihreät ovat monipuolisen kulttuurin puolestapuhuja. Parhaimmillaan taide- ja kulttuurielämää tuetaan luomalla mahdollisuus omaehtoiseen toimintaan. Lapsuudessa ja nuoruudessa esimerkiksi omaehtoisesti toteutetut taidehankkeet luovat pohjaa persoonalliselle, kestävälle, ja mikä parasta, kyseenalaistavallekin tavalle hahmottaa ympäristöämme.

Monipuolisten liikuntamahdollisuuksien tukeminen edistää lasten ja nuorten henkistä ja fyysistä hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään