Jenni Sainala

Tarkempaa tietoa Jennistä

Tarkempaa tietoa Jennistä

Tarkempaa tietoa Jennistä – 5. tammikuuta 2007

Synnyin Porissa vuonna 1980, mutta muutin vanhempieni matkassa 6-vuotiaana Kankaanpäähän Pohjois-Satakuntaan. Ensimmäiseltä luokalta lähtien aloin käydä partiossa ja yläasteella minulla olikin jo oma vartioryhmä. 10-vuotiaana pääsin musiikkiopistoon opiskelemaan pianonsoittoa. Musiikkiopiston päästötodistuksen sain 18-vuotiaana. Musiikin ja partion ohessa tärkeinä harrastuksina olivat harrastajateatterissa näytteleminen ja yleisurheilu. Lukioaikana aikaa ei enää kuitenkaan tuntunut riittävän kaikkiin harrastuksiin, jolloin yleisurheilu oli se mikä loppui. Viimeisissä kisoissa taisin käydä ollessani lukion toisella luokalla.

Tämä kuva on otettu kisoista Pirkkahallista vuonna 1990.
Juoksija

Kävin peruskoulun ja lukion Kankaanpäässä, minkä jälkeen kokeilin näyttelemistä eräässä opistossa, kävin Intiassa ja olin töissä mm. Kankaanpään kansalaisopistossa. Lukion pitkän matematiikan, kemian ja fysiikan jälkeen ”insinöörikouluun” meneminen oli luonnollinen vaihtoehto. Keväällä 2004 valmistuinkin ympäristötekniikan insinööriksi.

Insinööri
Onnellinen insinööri!

Opinnäytetyöni sekä suurimman osan työharjoittelusta sain tehtyä Verttuunjärven kunnostus I –hankkeessa työskentelemällä. Kyseessä oli siis EU-rahoitteinen hanke, jossa kunnostettiin Kankaanpäässä sijaitsevaa Verttuunjärveä. Toimin hankkeessa projektisihteerinä. Hanke sai jatkoa ja kesti kokonaisuudessaan vuodesta 2003 vuoteen 2005. Hankkeen päättymisen jälkeen alettiin kehitellä uutta hanketta ja niinpä keväällä 2006 käynnistyi yhteishanke, jossa on mukana Verttuunjärvi sekä Pomarkun ja Siikaisten rajalla sijaitseva Valkjärvi. Hanke jatkuu vuoden 2007 lokakuun loppuun ja toimin tässäkin hankkeessa projektisihteerinä.

Laulaminen

Häälaulukonsertti Kankaanpään musiikkiopistolla keväällä 2006. 

Musiikki on aina ollut minulle rakas ja tärkeä harrastus. Alle kouluikäisenä olin musiikkileikkikoulussa, josta jatkoin musiikkiopistoon, jossa opiskelin pianonsoittoa. Soiton ohessa lauloin nuorisokuorossa ja koulujen kuoroissa. En ole kuitenkaan koskaan uskonut, että voisin saada musiikista itselleni ammatin. Laulunopettajan kannustuksen myötä olen nyt kuitenkin alkanut uskoa unelmiini. Tällä hetkellä opiskelenkin Lahden konservatoriossa musiikkia pääaineena klassinen laulu. Tavoitteenani on joskus valmistua klassisen laulun opettajaksi. Ympäristöasiat ovat kuitenkin aina olleet ja tulevat aina olemaan hyvin lähelle sydäntäni, joten niitä en jätä missään tapauksessa.

Islanti

Juuri istuttamani koivu Islannin maaperään, jossa on pulaa puista. 
Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamaan oman yhteisöni asioihin. Ehkä juuri siksi olin yläasteella ja lukiossa oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja siksi lähdin mukaan ehdolle vuoden 2004 kunnallisvaaleihin. Kuinka ollakaan, tulin valituksi Kankaanpään kaupunginvaltuustoon. Lisäksi olen jäsenenä ympäristö- ja vapaa-aikalautakunnassa.
Luonteestani voisin kertoa sen, mitä ystäväni ovat minusta mieltä. He ovat kertoneet, että olen energinen, tarmokas, ulospäinsuuntautunut, tunnollinen, temperamenttinen ja aktiivinen.

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään