Jouko Kivelä

Mitä jätämme tuleville sukupolville?

Blogi – 23. joulukuuta 2006 klo 23.09 – kirjoittanut joukokivela

Nykymeno suomalaisessa ja erityisesti satakuntalaisessa metsätaloudessa tuntuu olevan hajoita ja hallitse toimintaa. Metsäyhtiöt, metsänhoitoyhdistykset ja muut puuntuotannon taloudellisten intressien kanssa tekemisissä olevat tahot väittävät puuta kasvavan enemmän kuin ehditään metsistä korjaamaan. Kuitenkin samaan aikaan metsien tila on käynyt erittäin kurjaksi, puusto on hyvin nuorta ja yksipuolista puupeltoa. Mustikka on käymässä harvinaiseksi hakkuiden vuoksi, se ei kykene elämään hakkuuaukoilla auringon korventaessa sen kasvustot, metsäkanalintukannat ovat olleet vuosikausia pohjalukemissa, metsäojat tuovat järviin ja jokiin humuspitoista vettä jne.

Metsissä pesivät haukat menettävät pesämetsänsä, lajeista erityisesti kanahaukka alkaa kärsimään kuusikoiden häviämisestä. Muutkin ns. metsähaukat kärsivät kanahaukan tavoin, näistä mehiläishaukka ja hiirihaukka eivät kuitenkaan ole aivan kanahaukan tavoin kuilun partaalla ”vanhojen” kuusikoiden häviämisen myötä.

Satakunnassa aloitettiin keväällä 2007 petolinturengastajien ja Lounais-Suomen metsäkeskuksen kanssa yhteistyössä petolintujen pesien suojelemiseen hakkuilta tähtäävä projekti, vastaava projekti on toiminut Pohjois-Karjalassa erinomaisesti, projektin aikana ilmoitetuista pesistä vain yksi on hakattu. Satakuntalaisessa metsätaloudessa toimitaan erilaisin menetelmin, pelkästään yhden kunnan aluella (Kokemäki) tätä kirjoittaessani joulun alla 2007, on hakattu jo kolme pesää joista oli ilmoitus annettu ja näiden lisäksi ainakin kolme pesää joita ei ehditty ilmoittamaan. Voimme vain miettiä miten köyhäksi satakuntakuntalainen metsä muuttuu? Emme hyvällä tahdollakaan voi väittää, että huomioimme metsätaloudessa luonnon monimuotoisuutta muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään