Maria Väkiparta

4 Kansainvälinen yhteistyö

Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste, jonka taklaamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen, mm. säätää päästöjä nopeasti rajoittava ilmastolaki ja ajaa fossiilisten energialähteiden käyttö minimiin. Globalisoituneessa maailmassa paikallisetkin ympäristökatastrofit, epidemiat ja talouskuplat vaikuttavat kaikkialla. Euroopan unionissa vallitsee demokratia- ja tehokkuusvajeesta johtuva legitimiteettivaje – EU-kansalaiset eivät usko EU:n kykyyn edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ympäristönsuojelua ja talouskasvua. Ministerineuvostossa jäsenvaltiot keskittyvät ajamaan omia intressejään, mikä estää unionia vastaamasta globaaleihin ongelmiin. Parlamentin päätös- ja komission toimeenpanovaltaa tulee terävöittää ja selvittää nykyistä suoremman parlamentarismin soveltamista EU:ssa. Jäsenvaltioille on myös taattava mahdollisuus EU-normeja tiukempaa kansalliseen lainsäädäntöön mikäli se edesauttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja/tai ympäristönsuojelua.

Humaani, avoin, kansainvälinen Suomi uhattuna!

1 Suvaitsevaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 16. huhtikuuta 2011

(sk24.fi Ehdokkaiden Uutiset 16.4.2011)
Kolme tuntia Eetunaukiolla jalkautuvaa vaalityötä, nyt lyhyt iltapäiväkahvittelu Vihreän Langan äärellä ja tämän blogin kirjoitettuani luukuttamaan viimeiset vaalilehdet, jotta valistuneet äänestäjät pääsevät huomenna todistamaan SK:n galluptuloksen Vihreiden osalta vääräksi.

Ei kommentteja »

Eurooppaan vai Eurooppaan?

4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 10. huhtikuuta 2011

(sk24.fi Ehdokkaan uutiset)

Satakunnan Kansa julkaisi tänään Timo Aron analyysin maakunnan eduskuntavaaliehdokkaiden asenteista Ylen vaalikonevastausten perusteella. Olin arvioiduista ehdokkaista Eurooppa-myönteisin, mistä en ollut ollenkaan yllättynyt.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

EU:n siirryttävä epämukavuusalueelle

4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 14. maaliskuuta 2011

(www.sk24.fi Ehdokkaan Uutiset)
Sen sijaan että EU olisi luonut poliittista vastavoimaa globaaleille markkinavoimille, on tähänastinen integraatiokehitys pikemminkin syventänyt kansallisvaltioiden kriisiä: EU on edistänyt pääasiassa sääntelyn purkamista samaan aikaan kun markkinoita korjaavat toimenpiteet ovat loistaneet poissaolollaan. Koska hallitukset ovat riippuvaisia suuryrityksistä ja spekulatiivisista rahoittajista tuottaakseen kansalaisten odottamaa hyvinvointia ja työpaikkoja, niiden on kuljettava varsin nöyrästi talouselämän talutusnuorassa.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Ulkopoliittinen vaalikone: tutustu vastauksiini

1 Suvaitsevaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo4 Kansainvälinen yhteistyö – 28. joulukuuta 2010

Eduskuntavaaleissa 2011 päätetään myös globaaleista kysymyksistä. Ulkopoliittinen vaalikone auttaa sinua etsimään oman ehdokkaasi kansanedustajaksi. Lue vastaukseni

Ei kommentteja »

HIV-vapaa sukupolvi mahdollinen

1 Suvaitsevaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 1. joulukuuta 2010

(Satakunnan Kansa 1.12.2010)

20.11. vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää ja 1.12. vietetään Kansainvälistä AIDS-päivää. Paljon on vielä töitä molemmilla saroilla: Hiv-tartunnan saaneita lapsia on kaikkiaan kaksi miljoonaa. Sen lisäksi 17,5 miljoonaa lasta on menettänyt vähintään yhden vanhempansa aidsille. Joka päivä yli tuhat lasta saa HIV-tartunnan äidiltään raskauden, synnytyksen tai imetyksen yhteydessä. Ilman lääkitystä joka toinen heistä menehtyy ennen toista ikävuottaan.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Vihreiden näkemyksiä rauhanturvatoiminnasta

4 Kansainvälinen yhteistyö – 23. lokakuuta 2010

(23.10.2010 Puhe Satakunnan Rauhanpuolustajien tilaisuudessa Eetunaukiolla)

Kansainvälinen turvallisuusjärjestelmä on perustunut valtioiden suvereenisuuteen. Itsenäisillä valtioilla on ollut omalla alueellaan yksinoikeus voimankäyttöön ja vastapalvelukseksi valtio on taannut kansalaistensa turvallisuuden. Järjestelmä on voimakkaassa murroksessa, sillä valtioiden suvereenisuus on usein suojellut tyranneja ja tarjonnut mahdollisuuden laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin. Kansainvälinen yhteisö pohtiikin kiivaasti sitä, milloin inhimillisyyden nimissä tehty sotilaallinen väliintulo voisi olla oikeutettu. Periaatteena humanitaarinen interventio on ylväs, mutta sitä on myös helppo käyttää väärin.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Valikoivan asevelvollisuuden vastustus ontuu

4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 11. lokakuuta 2010

(Satakunnan Kansa, 11.10.2010)

Edellisen, yleisen asevelvollisuuden perusteita kyseenalaistavan mielipidekirjoitukseni (SK 1.10.) jälkeen on ihmetelty Vihreiden maanpuolustusvastaisuutta. Korostan ettei kyse ole maanpuolustusvastaisuudesta, jos peräänkuuluttaa resurssien tehokasta käyttöä ja varautumista todellisiin uhkakuviin menneisyyden mörköjen sijaan. Kuten Siilasmaa itsekin raporttinsa julkistamisen yhteydessä tuskaili, puolustusvoimien uudistustyön rajoitteena on sodan ajan joukkojen pyhäksi koettu suuruus sekä aluepolitiikan kytkeminen puolustukseen.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Yleisen asevelvollisuuden perusteet syytä kyseenalaistaa

4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 1. lokakuuta 2010

(Satakunnan Kansa, 1.10.2010)

SK vaatii pääkirjoituksessaan (22.9.) puolustusvoimille lisää rahaa. Lehden lievästi ontuvan päätelmän mukaan ”vastuullisten poliitikkojen on säilytettävä yleinen asevelvollisuus puolustuksemme kivijalkana, koska se sopii Suomelle”. Myös Siilasmaan työryhmän eilen (28.9.) julkistettu raportti päätyy suosittamaan yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Maanpuolustus- ja kehitysyhteistyömäärärahoista

1 Suvaitsevaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 18. elokuuta 2010

(Satakunnan Kansa, 19.8.2010)

Toisin kuin Antti Pekola (SK 14.8.) väittää, en ole maanpuolustusvastainen, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, kannattaako puolta kustakin ikäluokasta pitää vuoden verran työmarkkinoiden ulkopuolella. En myöskään näe, miksi sotilaallisen maanpuolustuksen menoja pitäisi entisestään kasvattaa (hallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 6 % menolisäystä nykyiseen 2,3 mrd. euroon).
[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Nirhaistaan lentoyhteydet kehitysavusta?

1 Suvaitsevaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo4 Kansainvälinen yhteistyöMielipidekirjoitukset – 11. elokuuta 2010

(Satakunnan Kansa, 11.8.2010)

Tapio Vallin ehdottaa sunnuntain (8.8.) lehdessä, että rahat maakuntien lentoyhteyksin turvaamiseen voitaisiin nirhaista vaikka kehitysavusta, johon hallitus aikoo lisätä ensi vuoden budjettiin 92 miljoonaa euroa. 827 miljoonalla eurolla päästäisiin 0,58 % BKT-osuuteen, joka on edelleen kaukana 0,70 % tavoitetasosta. Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) kesällä julkistamassa raportissa kiitellään Suomea siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat ovat talouskriisistä huolimatta hienoisesti nousseet. Köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi määrärahoja on kuitenkin nostettava 0,70 prosenttiin 2015 mennessä, mikä puolestaan edellyttää määrärahojen tasaista nostamista viiden seuraavan vuoden aikana.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään