Jätin 14.6. Porin kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa esitän maahanmuuttajien osuutta Porin kaupungin henkilöstöstä kasvatettavaksi vähitellen heidän väestöosuuttaan (noin 1%) vastaavalle tasolle. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysaste on Porissa noin kaksinkertainen ns kantaväestöön verrattuna. Syyt ovat moninaiset mutta työnantajien ennakkoluulot eivät liene niistä vähäisimpiä.
 
Yhtenä keinona tavoitteeseen pääsemiseksi ja etnisen syrjinnän poissulkemiseksi esitin anonyymiä työnhakua, jossa työnhakija voi lähettää paperinsa nimettömänä (näin voidaan hillitä myös poliittisia valintoja). Muina keinoina mainitsin akateemisen oppisopimuskoulutuksen korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien pätevöittämisväylänä sekä maahanmuuttajien parissa työskentelevien virkamiesten kouluttamisen.
 
Toimittaja Hammarberg irvailee Arvaa kuka? -kolumnissaan (SK 16.6.) ajatukselle anonyymistä työnhausta tarjoamalla esimerkin ”tunnetun porilaisen” hakemuksesta, jossa muut faktat paljastavat hakijan henkilöllisyyden. Hammarbergin esimerkki on tarkoitushakuinen ja edustaa marginaalia. Toisessa esimerkissä nimetön hakija kertoo opiskelleensa Jalalabadin yliopistossa ja tulee siten paljastaneeksi etnisen taustansa. Suomessa alkaa kuitenkin jo olla toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat käyneet samat Helsingin yliopistot ja Turun kauppakorkeakoulut kuin ”kotimaiset” kaverinsa mutta työnhaussa ei jostain syystä tärppää, kun sukunimi on edelleen Al-Fulani.
 
Kolumninsa lopussa Hammaberg julistaa ehdotuksen rasistiseksi, peesaten ilmeisesti Ari Jalosta (ps) jonka mukaan maahanmuuttajia ei saa sen enempää syrjiä kuin suosiakaan työnhaussa. Jalonen muotoili asiansa huomattavasti paremmin, mutta hänenkin perustelunsa ontuvat sikäli, että muitakin aliedustettuja ryhmiä pyritään työhönotossa avoimesti suosimaan.

Johanna Myllärniemi tekee Alakerrassa (SK 26.4.) lihansyöjän tunnustuksia. Myllärniemi luettelee pitkän listan tehotuotannon aiheuttamina eläinsuojeluongelmia porsityshäkeistä stressaantuneisiin turkiseläimiin, todeten kuitenkin heti seuraavassa lauseessa, ettei ole valmis tuomitsemaan eläintuotantoa tai luopumaan lihansyönnistä. ”Helpompi on sulkea silmät vastenmielisiltä tehokasvatuksen yksityiskohdilta ja jatkaa vanhaan tapaan.” Arvostan Myllärniemen rehellisyyttä; moni hänen laillaan ajattelevista ei tohdi yhtä rehellisesti vedota omaan mukavuudenhaluunsa, vaan selittelee itselleen ja muille tehotuotantoeläinten elävän ihan siedettävissä oloissa.
 
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike käyttää paljon voimavaroja informoidakseen kuluttajia tehotuotannon eläinsuojeluongelmista. Aina totuus ei ole tervetullut; esim. Animalia ei aikanaan saanut lupaa ripustaa kadunvarsimainoksia, joissa oli tuotantoeläimiä tehokasvatusoloissa – mainokset olivat kuluttajansuojaviranomaisen mielestä ”liian järkyttäviä”. Maito-, liha- yms. pakettien kylkeen toki saa laittaa kuvia hymyilevistä lehmistä – kuluttajien harhaan johtaminen ei ole ollenkaan niin pahasta kuin karun totuuden esittäminen.
 
Viime vuosien eläinsuojelijat ovat kuitenkin onnistuneet nostattamaan asiasta julkista keskustelua mm. salaa kuvattujen videoiden avulla. Eläinsuojelutoimijat uskovat vakaasti tiedon muuttavan ihmisten asenteita ja asenteiden vaikuttavaan ostokäyttäytymiseen. On pelottavaa, jos valta-osa tehotuotantoeläinten olot tiedostavista ihmisistä ajattelee ja toimii kuten Myllärniemi, ”jatkaen vanhaan tapaan”. Kumpi on paatuneempi, ihminen jossa kuvat kärsimyksestä eivät liikauta mitään vai ihminen, joka ei myötätunnosta huolimatta ole valmis tekemään asialle mitään.
 
On henkistä laiskuutta ”jatkaa vanhaan tapaan” tehotuotetun lihan kuluttamista vetoamalla siihen, ettei edes lain kirjain takaa riittävän hyviä olosuhteita tai että eläimet kärsivät myös eläintarhassa. Jokainen voi tehdä osansa, vaatimalla esim. lähikauppaan luomunakkeja, ostamalla niitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan kasvikunnan tuotteita. Keskeistä on ”mahdollisuuksien mukaan”, totalitäärisiin ratkaisuihin ei tarvi ryhtyä. Ensin voi pitää esim. yhden viikoittaisen kasvisruokapäivän. Huomatessaan kasvisruuan olevan maukasta ja ravitsevaa, voi eläinkunnan tuotteiden osuutta edelleen vähentää, mahdollisuuksien mukaan.

SK:n pääkirjoitustoimittaja julistaa taantumuksellisuuttaan ”Kasvisruokaa – hyi olkoon” -otsikolla (8.3.), kritisoiden Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä viikoittaisesta kasvisruokapäivästä pääkaupungin kouluissa. Kirjoitus syyttää päätöksestä vihreää aatemaailmaa, jossa ”kasvisruoka nähdään ekologisena vaihtoehtona”. Ilmeisesti vihreät ovat onnistuneet aivopesemään myös maamme hallituksen, joka teki huhtikuussa 2009 periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa edellyttäen mm valtionhallinnon keittiöissä tarjoiltavan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa kerran viikossa tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirjoituksen mukaan kasvisruokapäivä vaikuttaa valtakunnallisesti masinoidulta kampanjalta kasvisruuan pakkosyöttämiseksi. Mitähän aatetta pakkosyötetään niinä neljänä päivänä kun listalla on lihaa tai kalaa?
Pääkirjoituksessa osoitetaan myötätuntoa helsinkiläiskoululaisia kohtaan; raukoilta ei kysytty mielipidettä kasvisruokapäivästä. Ruokaa ei kirjoituksen mukaan saa politisoida vaan ”ruokalistojen teko pitää jättää ammattilaisille”. Nuorten itsensä ohella sopiviksi tahoiksi päättämään ruokalistoista mainitaan mm. opetuslautakunta tai koulun johtokunta – todella epäpoliittisia ravitsemusalan ammattilaisia kukin!
Jos koululaiset saisivat päättää, koulussa tarjoiltaisiin lähinnä ranskalaisia, hampurilaisia ja pitsaa. Mutta vanhemmatkaan eivät aina muista huolehtia ravitsemussuosituksista: Suomalaiset käyttävät kasviksia puolet EU-keskiarvosta, huomattavasti alle WHO:n päivätavoitteen. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt sen sijaan täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa pitää panostaa kasviksiin. Panostus on myös kansanterveydellisesti perusteltua; lasten lisääntyvä liikalihavuus sekä sydän- ja verisuonisairaudet eivät johdu ainakaan kasviksista.
Pääkirjoituksen lopussa uumoillaan, että jonkun satakuntalaiskunnankin valtuustoon saattaa lähiaikoina tulla aloite viikoittaisesta kasvisruokapäivästä. Informoitakoon että jätin 23.3.2009 valtuustoaloitteen, jossa pyydetään kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuutta tarjota porilaisissa kouluissa, päiväkodeissa sekä työpaikka- ja laitosruokailuissa kerran viikossa kasvisruokaa. Vaikkei aloite vielä johtanut toimenpiteisiin, se herätti valtuustossa rakentavaa keskustelua ja sai kannatusta lähes kaikkien puolueiden riveistä.

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.
Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.
On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.
SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.
Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?

Vuoden 2007 kuvat, niiden jälkeen suoritetut Eviran tarkastukset ja nyt julkistetut uudet kuvat kertovat melko yksiselitteisesti, ettei kotimainen lihantuotanto vastaa sille kehiteltyä puhtoista, oikeudenmukaista ja välittävää mielikuvaa eläinten kasvatuksesta. A-Studio paljasti 16.12. maa- ja metsätalousministeriön myöntäneen tänä vuonna yli neljännesmiljoona euroa valtionavustusta sianlihan imagon parantamiseksi. Veronmaksajien rahoilla tehdään sianlihan menekkiä edistävää tv- ja lehtimainontaa, sekä kouluille, ravintoloille ja kaupoille suunnattua markkinointimateriaalia. Kampanjointiin haettiin rahoja heti kaksi vuotta sitten julkisuuteen tulleiden tuotantoeläintilavideoiden jälkeen. On aiheellista kysyä miksi miljoonaluokan budjeteilla toimivaa lihateollisuutta pitää tukea sadoilla tuhansilla euroilla verovaroista ja olisiko rahat pitänyt suunnata ensisijaisesti tuotantoeläinten olojen parantamiseen!

Vuonna 2007 Satakunnan Kansa keskittyi eläinsuojelurikkomusten uutisoinnissa tuomitsemaan eläinaktivistit julkisrauhan rikkomisesta. Vaikka yksi median tärkeimmistä tehtävistä on paljastaa yhteiskunnan epäkohtia, se valitettavan usein silittää myötäkarvaan kaikkea elinkeinon harjoittamisen nimissä tehtävää. Eläinsuojelurikkomuksista keskusteltaessa ihmetyttää myös, miksi muut tuottajat yhtenä rintamana puolustavat ”laittoman hyökkäyksen” uhriksi joutuneita kollegojaan. Jos eläinten huono kohtelu ei ole hiljaa hyväksytty maan tapa, mikseivät muut tuottajat julkisesti tuomitse alan maineen tahraajia? SK:n (11.12.) tuoreinta sikakohua koskeneesta jutusta olisi otsikot lukemalla saattanut päätellä, että MTK-tuottajat olivat järkyttyneitä näkemästään. Tarkemmin lukemalla saattoi kuitenkin todeta tuottajien surkuttelevan lähinnä omia olojaan. Otsikointi (”Sikatuottajat järkyttyivät”, ”Valtaosin vastuullista”, ”Talonpito kovilla”) maalaa kuvaa sikatilallisesta, joka ankarista oloista huolimatta hoitaa eläimiään vastuullisesti ja järkyttyy suuresti nähdessään huonoa eläintenpitoa. Ja 12.12. otsikoksi nousikin julkisrauhan rikkominen huittislaisella sikatilalla…
 
Ruotsissa marraskuun lopussa julkistettu, sikatiloilta salaa kuvattu materiaali käynnisti laajan yhteiskunnallisen keskustelun eläinten hyvinvoinnista lihantuottajia, teurastamoita ja ministeriöitä myöden. Moniin pikaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin ja Swedish Meatsin puheenjohtaja erosi kaikista luottamustoimistaan kuvamateriaalin paljastettua hänenkin sikatilansa järkyttävät olot. Toivottavasti keskustelu viriäisi lopulta Suomessakin ja viranomaisten, päättäjien ja tuottajien ohella media, erityisesti täällä ”Elintarvikemaakunnassa”, ottaisi eläinsuojeluongelmat vakavasti pohtien onko julkisrauhan rikkominen todella vakavampaa kuin tarpeeton kivun ja tuskan tuottaminen.
Pientä valoa tunneliin tuo oikeusministeri Brax (vihr.), joka on ryhtynyt toimeen eläinsuojelurikoksen törkeän muodon saamiseksi lakiin. Asia on mukana lakiesityksessä, joka on tarkoitus antaa keväällä 2010. Samalla eläintenpitokiellon käyttöä ollaan tehostamassa: eläintenpitokielto voitaisiin panna täytäntöön, vaikka tekijä hakisi muutosta tuomioistuimen ratkaisuun.
 
Niille jotka jo sormet sauhuten kirjoittavat tekstaripalstalle ihmetellen, miksi joku on huolissaan sioista, kun lapsia ja vanhuksiakin kohdellaan huonosti, informoitakoon, ettei eläinsuojelulain tiukentaminen mitenkään heikennä em. ryhmien asemaa. Filosofi Albert Schweizerin sanoin, eläinsuojelu on koulutusta inhimillisyyteen.

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus solmittiin 20.11.1989 ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeusasiakirja, jonka Suomi ratifioi vuonna 1991. Sopimus on yleisesti hyväksytty käsitys siitä mitä oikeuksia kaikilla alle 18-vuotiailla lapsilla pitäisi olla. 54-artiklaisen sopimuksen sisältö voidaan tiivistää kolmeen teemaan: Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja hoivaan, oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista ja oikeus osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon. Sopimuksen perusviesti on että lapsi on aktiivinen, osallistuva ja kehittyvä yksilö, jonka henkiinjääminen, suojelu ja hyvinvointi ovat välttämätön edellytys kehitykselle kaikkialla maailmassa.

Sopimus velvoittaa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja muita aikuisia. Sopimuksen noudattamista seuraa YK:n Lapsen oikeuksien komitea, sekä Suomessa lisäksi lapsiasianvaltuutettu. Myös UNICEFilla on oikeus ja velvollisuus valvoa sopimuksen toteutumista muiden lapsi- ja nuorisojärjestöjen antaessa asiantuntija- ym. apua.

 
Vaikka sopimus on vielä nuori, on sen pyöreitä vuosia syytä juhlia koska sopimuksen myötä lapsen oikeuksista on tullut aikuisten velvollisuuksia ja siten yhä useampi lapsi maailmassa on päässyt kouluun ja rokoteohjelmien piiriin, saanut suojelua ja mahdollisuuden parempaan elämään. Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Sopimuksen kaikki kohdat eivät vielä täysin täyty ja juhlavuonna on hyvä kohdistaa katse myös vielä toteutumatta oleviin asioihin. Suomessa keskeinen haaste on sopimuksen heikko tunnettuus: vain puolet suomalaisista tuntee Lapsen oikeuksien sopimuksen, vaikka se muista ihmisoikeusasiakirjoista poiketen velvoittaa valtioita tiedottamaan sopimuksen sisällöstä. Ongelma on vakava, sillä tietämättömyys johtaa lapsen oikeuksien laiminlyömiseen.

 
Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa sekä valtion- että kuntatason päättäjiä asettamaan lapsen edun ja tarpeet aina etusijalle. Tosiasiassa taloudelliset tekijät määräävät usein kaapin paikan. Lasten hyvinvointia edistävät järjestöt ärähtivätkin taannoin kunnille siitä, että lastensuojeluun osoitetut valtionosuudet eivät mene oikeaan kohteeseen. Ongelmia aiheuttavat mm. ylisuuret päiväkotiryhmät ja koululuokat, kasvatus- ja perheneuvoloiden jonot, kotipalvelujen alasajo sekä kouluterveydenhoitajapula.

Lasten oikeuksia on juhlittu syksyn mittaan ympäri maata ja juhlavuosi huipentuu syntymäpäivään 20.11. Porissa juhlapäivää vietetään mm. Porin uimaseuran ja Unicefin Porin paikallisryhmän järjestämässä Suomi ui Unicefille –tapahtumassa keskustan uimahallissa 21.11. klo 10-14. Tilaisuuden alussa koulutoimenjohtaja Jari Leinonen kertoo porilaislasten ja –nuorten oikeuksien toteutumisesta. Lapsen oikeuksiin ja juhlavuoden tapahtumiin voi tutustua mm. osoitteessa www.lapsenoikeudet.fi.

 
Maria Väkiparta
tiedottaja, UNICEFin Porin paikallisryhmä

Valtuutettu Simo Korpela (kd) avautui eläin- ja ympäristönsuojelua koskevista kannoistaan (SK 12.10.). Korpela surkuttelee ettei ihmispoloilla ole senkään vertaa oikeuksia kuin eläimillä. Ihmisellä ei totta tosiaan ole oikeutta tulla kohdelluksi koe-, tuotanto- ja turkiseläinten tavoin elottomana ja tunnottomana raaka-aineena, pää parteen  kytkettynä, verkkohäkissä kököttäen, kivuliaista eläinkokeista kärsien. Ihminen on osoittanut kykynsä ”varjella” myös luonnonvaraisia eläimiä: Puolet maapallon pinnasta on luomakunnan ”varjelijan” toiminnan voimakkaasti muokkaamaa, minkä seurauksena 12 % linnuista, 20 % matelijoista, 23 % nisäkkäistä ja 31 % sammakkoeläimistä on uhanalaisia.

Hylkeet pitäisi lahdata kalasaaliiden turvaamiseksi, vaikka 40 % kalalajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon ylikalastuksen, siis ihmisen, vuoksi. Kalastajat tosin valittavat että merimetsot tyhjentävät kalavedet… Lähes yhtä käsittämätöntä on parku merimetson ulosteiden aiheuttamista maisema- ja kasvillisuushaitoista kun ”tuhon” suhteuttaa uhanalaisten lajien määrään, ilmaston lämpenemiseen, vesistöjen rehevöitymiseen ym. ihmisen aihettamiin ympäristötuhoihin.
Lajeista kehittyneimpänä ihmisen tulee käyttää viisauttaan muiden eläin- ja kasvilajien olemassaolon turvaamiseksi, myös omien selviytymismahdollisuuksiensa turvaamiseksi. Kuten pitkään politiikassa vaikuttaneen luulisi ymmärtävän, lainsäädäntöä ja –valvontaa ei tarvittaisi ollenkaan, jos kaikki kohtelisivat yhteistä planeettaamme, omaisuuttamme ja toisia ihmisiä kunnioittaen ja vaalien. Cree-intiaanien muotoilu on valitettavasti lähempänä totuutta kuin käsitys luomakuntaa viljelevästä ja varjelevasta hyväntekijästä: Vasta kun viimeinen puu on kaadettu, vasta kun viimeiset kalat on pyydetty, vasta kun viimeinen joki on myrkytetty, vasta sitten he huomaavat ettei rahaa voi syödä.
Maria Väkiparta, valtuutettu (vihr.)

Suomalaisten turkiskasvattajien mainoskampanja yrittää epätoivon vimmalla parantaa alan mainetta leimaamalla turkisten vastustajat terroristeiksi. Omasta ja tuhansien muiden turkistarhausta vastustavien puolesta voin todeta että tarhauksen vastustaminen mielipidekirjoituksin tms. laillisin ja rauhanomaisin keinoin EI tarkoita turkistarhaiskujen tm. laittoman toiminnan hyväksymistä! Mutta toiminnan tai elinkeinon laillisuus ei automaattisesti oikeuta sitä moraalisesti. Kirjoitankin korjatakseni Turkistarhaajien kampanjassa listatut ”tosiasiat turkiksista”.

Mainoksen mukaan ”kotimainen turkis on ekologisesti kestävä tuote, jonka laatu on maailman huippuluokkaa”. Turkistarhat ovat ongelma pohjavesistöille ja tuhansien eläinten jätökset rehevöittävät vesistöjä ja aiheuttavat hajuhaittoja. Eläinten kasvatus, ruoanvalmistus ja nahkojen käsittely nielevät paljon uusiutumatonta energiaa, esim. kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen 470 litraa öljyä (vrt. tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 litraa öljyä). 
 
Turkistuottajien mukaan ”turkisala työllistää suoraan ja välillisesti 22 000 suomalaista ja tuotannon arvo on noin 200 miljoonaa euroa”. Todellisuudessa turkisala työllistää 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina myös aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle. Suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle eikä auringonlaskun alalle tulisikaan enää kannustaa uusia opiskelijoita. Vertailun vuoksi mainittakoon että mm. Kroatiassa turkistarhaus oli merkittävä elinkeino kunnes se kiellettiin lailla eläinten hyvinvointisyistä,
 
Kampanjan mukaan ”kotimainen turkiskasvatus on eettisesti korkealla tasolla ja eläinten hyvinvointi ja terveys edustavat alan kansainvälistä kärkeä.” Turkistarhaukseen liittyy aina eläinten tarpetonta kärsimystä! Siksi yhä useammat Euroopan maat ovat lopettaneet tai rajoittaneet turkistarhausta: Toukokuun lopussa Tanska ilmoitti luopuvansa kettutarhauksesta 15 vuoden siirtymäajalla. Kesäkuussa Hollannin parlamentissa meni läpi ehdotus minkkitarhojen kieltämisestä, vaikka maa on maailman suurin minkinnahkojen tuottaja. Kettujen ja chinchillojen tarhaus Hollannissa on kielletty jo aiemmin. Kaikkiaan Euroopassa tarhauksen ovat tähän mennessä kieltäneet jo Iso-Britannia, Itävalta, Bulgaria, Sveitsi ja Kroatia. Euroopan ulkopuolisista maista Israel suunnittelee sekä turkistarhauksen että turkiskaupan kieltämistä.
 
Kunniakkaaksi lopuksi Turkistuottajat julistavat että ”suomalainen turkis ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla – kasvattajan menestys perustuu suoraan hänen eläintensä hyvinvointiin”. Vajaa vuosi sitten norjalainen eläinoikeusjärjestö Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen yli 100 tarhalta kuvatun materiaalin, jossa näkyi loukkaantuneita, kuolleita ja stressaantuneita eläimiä, puuttuvia ruumiinosia ja hoitamattomia haavoja. Suomen Turkistuottajat kiiruhtivat vakuuttamaan että Norjan viranomaiset kyllä valvovat turkistuotantoa. Ihmekös tuo, sillä suomalainen turkisala tekee yhteistyötä norjalaisten tarhojen kanssa mm. yhteisen Saga furs –tuotemerkin alla. Saga furs korostaa markkinoinnissaan pohjoismaisten turkisten korkeaa eettistä laatua ja hyvää eläinten hoitoa. Hiljattain Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen kuluneen kesän aikana norjalaisilta turkistarhoilta kuvattua materiaalia jossa näkyy vastaavia epäkohtia kuin vuotta aiemmin. Tällä kertaa suomalaistarhaajat yrittävät viedä huomiota alan ongelmista räväkällä mainoskampanjallaan.

Ruoka, suoraan tai välillisesti, aiheuttaa maailmassa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenne! Hallitus tekikin huhtikuussa päätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa, edellyttäen mm. luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa valtionhallinnon keittiöissä ja ruokapalveluissa vähintään kerran viikossa ensi vuoteen mennessä. Valtioneuvosto suosittelee, että myös kuntien ja paikallishallinnon hankinnoissa ympäristönäkökulma otetaan ensi vuonna huomioon.

Kasvisten käytön lisääminen on sikälikin perusteltua että me suomalaiset käytämme kasviksia huomattavasti alle WHO:n 400 g päivätavoitteen. Vuosittainen lihankulutuksemme on sen sijaan lähes kaksinkertaistunut 1970-luvun alusta. Ennakkoluulot kasvisruokaa kohtaan johtuvat pitkälti siitä että sen kuvitellaan olevan joko eksoottista itu-tofu-pöperöä tai koostuvan kurkusta, tomaatista ja salaatinlehdistä. Lapsillekin maistuvia, sangen tavallisia kasvisherkkuja ovat esim. kasvislasagne, pinaattiletut ja spagetti tomaattikastikkeella.

Ateriapalvelut kaupunkikonsernille tuottavassa Palveluliikelaitoksessa olisi ollut tuhannen taalan paikka edistää kasvisten syöntiä sitoutumalla aloitteeseeni viikoittaisesta kasvisruokapäivästä kaupungin kouluissa, päiväkodeissa, työpaikka- ja laitosruokaloissa. Koska näin ei tapahtunut, äänestytin asian 15.6. kaupunginvaltuustossa. Vaikka äänestystä edeltäneet puheenvuorot olivat voittopuolisesti myönteisiä ja kannustavia, aloite meni nurin äänin 40-19. Puolesta äänestivät vihreiden ja perussuomalaisten valtuustoryhmät sekä yksittäisiä valtuutettuja muista ryhmistä.
Lausunnossaan Palveluliikelaitos perustelee kantaansa mm. sillä että ”Pikaruokakulttuuri, hampurilaiset, kaupan pakastealtaan tuotteet, lättypitsat jne. ovat voimissaan” ja ”koululounaalla juuresten kulutus on minimaalista.” Itse näen kasvisten heikon menekin nimenomaan syynä lisätä maukasta kasvisruokaa! Toisekseen koulujen tehtäviin kuuluu ympäristö- ja ravitsemuskasvatus. Koska ruualla on merkittäviä ympäristövaikutuksia, kuuluu ruoka siinä missä lämmitys tai liikkuminenkin osaksi ympäristöohjelmia. Jos lapsille syötetään koulussa vain sitä mistä he pitävät ja/tai ovat tottuneet kotona, ruokalistalle voidaan laittaa vuoropäivinä pitsaa ja hampurilaisia.

Koska Palveluliikelaitos ja kaupunginvaltuusto eivät olleet valmiita edistämään kansanterveydellisiä, ravitsemuksellisia, kasvatuksellisia, ja ilmastonsuojelullisia tavoitteita viikoittaisen kasvisruuan muodossa, vetoan koteihin ja yksityisiin ravitsemuslaitoksiin kasvisruuan osuuden lisäämiseksi. Onneksi tienraivaajia kaupungista jo löytyykin; mm. oma ”työpaikkaruokalani” yliopistokeskuksen ravintola Sofia tarjoilee päivittäin herkullisen kasvisruokavaihtoehdon.

Eduskunta hyväksyi 15.5. perheen sisäisen adoptio-oikeuden homo- ja lesbopareille äänin 108-29 (poissa 61).  Vaikka lain keskeisenä tavoitteena on parantaa rekisteröityjen parien perheissä elävien lasten oikeudellista asemaa, taisi moni kansanedustaja äänestäessään ottaa kantaa homo- ja lesboparien asemaan.
Lakia vastustaneet kansanedustajat vetosivat mm. siihen, että homo- ja lesboparien lapset joutuvat ”normaalien” perheiden lapsia herkemmin kiusatuksi. Ensinnäkään näin ei tutkimusten mukaan ole, ja vaikka olisikin, lapsen asema tuskin heikentyisi sen myötä että hänen oikeudellista asemaansa vahvistetaan. Ottaen toisekseen huomioon, että nykypäivän ”normaaliperhe” on mitä todennäköisimmin eroperhe, voi olla lähinnä tyytyväinen, etteivät kaikki perheet ole ”normaaleja”. Lakiuudistusta vastaan äänesti mm. Merikukka Forsius (kok), joka ehti erota nuorimman lapsensa isästä jo ennen lapsen syntymää…

On vaikea ymmärtää, miten joku voi arvottaa vanhemmuutta tai kumppanuutta sen mukaan onko kyseessä samaa vai eri sukupuolta olevat puolisot. Niin kauan kuin lapsi saa osakseen rakkautta, turvaa ja huolenpitoa, ei kenelläkään luulisi olevan huomautettavaa. Ja niin kauan kuin makuuhuoneessa toimii kaksi täysi-ikäistä, toisistaan välittävää ihmistä vapaasta tahdostaan, ei kellään pitäisi olla siihen nokan koputtamista!
Hyväksymällä perheen sisäisen adoption eduskunta otti tärkeän askelen kohti muita Pohjoismaita, joissa samaa sukupuolta olevien parien oikeudet ovat huomattavasti meitä edellä. Lainsäädännön tasa-arvoistaminen ei kuitenkaan saa pysähtyä tähän: samaa sukupuolta olevilla pariskunnilla tulee olla mahdollisuus adoptoida myös lapsia, jotka eivät ole kummankaan biologisia jälkeläisiä. Muuten ollaan tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevan parin pitää ensin erota, toisen adoptoida, sitten rekisteröidä parisuhde ja sitten adoptoida perheen sisäisesti.

Maria Väkiparta, PJ
Esa Rintala, VPJ
Porin seudun vihreät ry