Sikäli myös te sorrutte liioitteluun, että voisi hyvin väittää, että luonnossa elävä kettu kokee monintavoin kyseenalaisen mielekkään elämän.

Itseasiassa jos minä syntyisin kettuna ja minä saisin valita menenkö häkkiin vai lähdenkö seikkailemaan metsään, en olisi aivan satavarma, että haluaisin lähteä metsään.

Kuitenkin pointtini ei ollut puolustella turkistarhausta, vaan toivoisin sen loppuvan.
Huomiota pitäisi kuitenkin kiinnittää siihen, että jos tarhaus nyt lopetettaisiin suomesta, se siirtyisi suomen tuotannon osalta taatusti kyseenalaisempiin olosuhteisiin. Lienette asiasta samaa mieltä?

Toiseksi, jos tarhaus halutaan lopettaa, pitää huomioida, että kyseessä on laillinen elinkeino, jonka lopettamisesta pitää saada kuluja vastaava korvaus ja vaikka sitten junalippu koko perheelle sinne Helsinkiin, jossa niitä vaihtoehtoisia töitä ja elinkeinonmahdollisuuksia voisi tarhaajat löytää.

Kun te vihreät tajuaisitte, ettei raha tule pankin seinästä, eikä sähkö pistorasiasta, oltaisiin jo pitkällä.

Mutta meidän kulttuurimmehan on ylivertainen muihin verrattuna! ME olemme keksineet ympäristönsuojelun, tasa-arvon, feminismin, oikeusvaltion, demokratian ja niin edelleen.

Ja ennen kaikkea ME kykenemme itsekorjaavuuteen ja itsekritiikkiin (viitaten noihin länsimaisten ylilyöntien kritiikkiin), kun taas muslimimaissa ja mamulähiöissä kuljetaan edelleen 600-luvun aavikkosuoja-asusteissa ja tapetaan tyttäriä ”kunnian” vuoksi, eikä muutosta näy, ellemme ME sitä saa aikaan. Edes omissa maissamme.

Koska maahanmuutto muslimimaista Suomeen lisääntyy, mitä voit tehdä kunniamurhien ehkäisemiseksi?

Lapsille opetetaan pienenä, että kaikkea haluamaansa ei voi saada eikä kaikkea ihan oikeasti edes tarvitse. Opetetaan jakamaan ja antamaan omastaan. Kuka opettaisi tätä niille aikuisille, jotka ovat omien vanhempiensa opit unohtaneet ja sekoittaneet halut ja tarpeet?

luin juuri ulkomaisesta tutkimuksesta (Sagi & Dvir 1993), jossa 216 sosiaalityöntekijää oli laitettu koetilanteeseen. Heidän tehtävänään oli tehdä huoltajuussuositus kuvitteellisessa tapauksessa, joka oli huolellisesti valmisteltu siten, että lasten isä ja äiti olivat molemmat aivan yhtä hyviä lähihuoltajiksi. Silti koehenkilöillä esiintyi voimakas äitimyönteinen ja isäkielteinen bias asiantuntija-arvioissa, joiden koehenkilöt itse kuvittelivat olevan objektiivisia.

Naisjärjestöt eivät Suomessa aktiivisesti pyri kärjistämään isien ongelmia huoltajuuskysymyksissä. Naisjärjestöt – jotka käyttävät valtaa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa – ovat kuitenkin onnistuneet siinä, että TANE:n miesjaosto sekä erilaiset ”Isätoimikunnat” eivät ole tehneet mitään aloitteita isien aseman parantamiseksi – vaikka toimikunnissa isien heikko asema huoltajuusriidoissa onkin tuotu esiin. Ongelma on siis tiedostettu jo 1960-luvun lopulta asti, mutta sille ei ole tehty mitään.

Selityksenä voi olla se, jonka Anne Snitow (amerikkalainen feministi esittää). Hänen mukaansa patriarkaalisessa yhteiskunnassamme äitiys on ainoa naisten valta-alue, ja siksi on ymmärrettävää, etteivät naiset halua tällä osa-alueella luovuttaa valtaa miehille.

Toisena selityksenä naisjärjestöjen haluttomuudelle isien aseman parantamiseen on se, että naisjärjestöjen paradigman mukaan isät eivät tee (keskimäärin) tarpeeksi kotitöitä, eivät hoida tarpeeksi lapsia, eivätkä pidä tarpeeksi vanhempienvapaita ja siksi on aivan oikein, että sosiaalityöntekijät suosittelevat yleensä (vanhojen roolimallien mukaisesti) lähihuoltajuutta äidille. Lähihuoltajuuden kaavamainen myöntäminen lasten äidille on kuitenkin väärin niitä miehiä kohtaan, jotka ovat tehneet oman osuutensa kodinhoidosta ja lastenhoidosta: He joutuvat kokemaan ”kollektiivisen rangaistuksen” siitä, että miehet keskimäärin eivät pidä yhtä paljon vanhempienvapaita kuin naiset – vaan panostavat puolisonsa toiveiden mukaisesti rahan ansaitsemiseen perheelle.

Monet naisaktivistit ovat myös lehdissä kirjoittaneet, että he eivät tunne vähäisintäkään sympatiaa miesten ongelmia kohtaan, ennen kuin miehet (keskimäärin) muuttuvat tavoilla A, B, C ja D ja ennen kuin miesaktivistit ymmärtävät, että feminismi on pyhä aate, joka ei sisällä mitään sellaisia elementtejä, joita miehillä on oikeus kritisoida. En usko, että sinä naisena pitäisit siitä, jos kansanedustajat ”eivät tuntisi vähäisintäkään sympatiaa” alipalkattuja naisia kohtaan, ennen kuin naiset (keskimäärin) muuttuisivat tavoilla A, B, C ja D – tai että he antaisivat ymmärtää, että mieskeskeinen talouspolitiikka on sellainen pyhä asia, jota naispuolisten henkilöiden ei ole lupa millään tavoin kritisoida.

Joka tapauksessa, kiitokset mahdollisuudesta käydä blogikeskustelua kanssasi.

Ystävällisin terveisin,

HTL Pasi Malmi

oliko sinusta minun tai Hannu Sepposen esiintymisessä A-studiossa jonkinlaista ”pillastumista”? Me toimme esiin sen, että miesten on vaikea puhua tasa-arvo-ongelmista miesnäkökulmasta, koska feminismistä on muodostunut tasa-arvopolitiikan hegemoninen diskurssi, joka tarjoaa miehille lähinnä ”syytetyn subjektipositiota” tai ”naisten avustajan” subjektipositiota. Emme siis väitä, että suomalainen yhteiskunta olisi naisten ”vallassa”. Väitämme sitä, että tasa-arvopolitiikasta, STM:stä sekä kuntien sosiaalitoimista on ehkä muodostunut hyvinvointivaltioomme matriarkaalinen klusteri, jonka organisaatiokulttuuri, diskurssit ja paradigmat ovat biasoituneet sellaisella feminiinisellä tavalla, joka sulkee pois miesnäkökulman. (Tervetuloa väitöstilaisuuteeni väittämään tätä väitettä vastaan, mikäli haluat aktiivistesti väitellä:)

Uskotko tosiaan, että miehille tarjotaan mahdollisuus osallistua tasa-arvopolitiikkaan myös muussa roolissa kuin syytettyinä tai naisten etujen ajajina? Ainakaan Pekka Saurin ja Jouni Varangan mukaan tasa-arvopolitiikan diskursseissa ei miehille muita subjektipositioita ole tarjolla.

Toivon, että huomaisit myös sen, että joissain asioissa kuten lasten hoitamisessa ja huoltajuudessa naisasialiikkeen ja miesasialiikkeen näkökulmat ja intressit näyttävät olevan täysin ristiriidassa ja törmäyskurssilla:

- Naisjärjestöt painottavat lasten hoitajuudessa kotitöiden ja lastenhoidon tasajakoa (kun taas miesnäkökulmasta tärkeintä olisi miesten ja naisten keskinäinen vapaa-ajan tasajako)

- Miesjärjestöjen tavoitteena olisi saada isille yhtä hyvät mahdollisuudet huoltajuuden saamiseen avioreroissa (kun taas naisjärjestöt haluavat kaikin keinoin estää isien aseman parantamisen mm. väittämällä, ettei miehiä oikeasti syrjitä huoltajuusasioiden käsittelyssä).

Jos et minua usko, niin usko edes Satu Hassia, jonka mukaan naisten on hyvin vaikea ymmärtää, millaisia tasa-arvo-ongelmia miehet kohtaavat (ja päinvastoin). Siksi toivon, että et takertuisi sellaiseen ajatukseen, että sinä naisena tai Naisasialiitto Unioni kykenisitte edustamaan tasa-arvoasioissa jonkinlaista objektiivista totuutta, jonka puitteissa miesten tulisi suostua toimimaan ja keskustelemaan.

Rakentavaa ja monipuolista keskustelua toivoen,

HTL Pasi Malmi