Toisin kuin Antti Pekola (SK 14.8.) väittää, en ole maanpuolustusvastainen, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, kannattaako puolta kustakin ikäluokasta pitää vuoden verran työmarkkinoiden ulkopuolella. En myöskään näe, miksi sotilaallisen maanpuolustuksen menoja pitäisi entisestään kasvattaa (hallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 6 % menolisäystä nykyiseen 2,3 mrd. euroon).
Kuten Anni Sinnemäki muistutti Vihreiden kesäpäivillä viikonloppuna, armeija ottaa varovaisia askelia valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ilman vihreitäkin. Mm. puolustusministeri Jyri Häkämies on vihjannut, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa linjataan puolustusvoimia uusiksi. Samalla tai hieman pienemmällä rahalla on mahdollista saada enemmän ja parempaa puolustusta koko maahan. Myös eurooppalaisen puolustusyhteistyön eteneminen olisi toivottavaa.
Mitä tulee kehitysyhteistyöhön, Pekola vaatii, että afrikkalaisten pitäisi 50 vuoden itsenäisyyden jälkeen osata ”hallita itseään” ja lopettaa ”oravan lailla lisääntyminen”. Riistomaavallan aikana Afrikkaa hallittiin hajottamalla eivätkä arvet parane hetkessä. Köyhyys ja sosiaaliturvan puuttuminen ovat suurin syy kehitysmaiden suureen lapsilukuun. Lapsia tarvitaan paljon, että edes joku jäisi henkiin elättämään ikääntyvät vanhemmat. Erityisesti tyttöjen koulutus ja köyhyyden vähentäminen ovat toisin sanoen parhaat keinot väestönkasvun hillitsemiseen. Pekola on oikeassa siinä, ettei kehitysmaille suunnattu budjettituki ole tuottanut toivotunlaista tulosta. Suurempi osa kehitysyhteistyövaroista pitäisi käyttää sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen.
Siinä missä sotilaallinen hyökkäys Suomeen on äärimmäisen epätodennäköinen kauhuskenaario, totisinta totta on se, että maailmassa kuolee joka kolmas sekunti yksi alle 5-vuotias lapsi (vuodessa yli 8 miljoonaa). Suurin osa näistä lapsista kuolee likaisen veden ja vähäisen ravinnon heikentäminä helposti ehkäistäviin sairauksiin.
Suomen vajaan miljardin euron julkisella kehitysyhteistyökontribuutiolla ei pelasteta koko maailmaa eikä lopeteta nälänhätää, mutta panoksemme on osa globaalia ponnistusta maailmanlaajuisten kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa, sillä poistaessaan köyhyyttä ja ympäristöongelmia Länsimaat kitkevät myös konfliktien kasvualustaa sekä torjuvat hallitsemattomia pakolaisvirtoja, joita tässä maassa pelätään enemmän kuin Venäjän hyökkäystä.

Tapio Vallin ehdottaa sunnuntain (8.8.) lehdessä, että rahat maakuntien lentoyhteyksin turvaamiseen voitaisiin nirhaista vaikka kehitysavusta, johon hallitus aikoo lisätä ensi vuoden budjettiin 92 miljoonaa euroa. 827 miljoonalla eurolla päästäisiin 0,58 % BKT-osuuteen, joka on edelleen kaukana 0,70 % tavoitetasosta. Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) kesällä julkistamassa raportissa kiitellään Suomea siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat ovat talouskriisistä huolimatta hienoisesti nousseet. Köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi määrärahoja on kuitenkin nostettava 0,70 prosenttiin 2015 mennessä, mikä puolestaan edellyttää määrärahojen tasaista nostamista viiden seuraavan vuoden aikana.

Vaikka matkalla on kiistatta myös hukattu voimavaroja, 60 viime vuoden aikana kehitysyhteistyöllä on saatu paljon aikaan: on pelastettu ihmishenkiä, vauhditettu talouskasvua ja ylläpidetty peruspalveluja. Lapset ovat päässseet kouluun, pakolaisille on toimitettu telttoja ja maanjäristysten uhreille vettä. Tästäkö pitäisi tinkiä lentoyhteyksien turvaamiseksi?
Hallitus- ja oppositiopuolueissa on suuri yksimielisyys siitä, että puolustusmenoja on karsittava lähivuosina kovalla kädellä. Kaikkiaan maanpuolustus imee tällä hetkellä laskutavasta riippuen pari miljardia euroa vuodessa. Tällä hallituskaudella puolustusmenoja on vieläpä kasvatettu 420 milj. eurolla. Mitäs jos nirhaistaisiin lentoyhteydet (tai mielummin raideyhteyksien kehittäminen) puolustusmenoista?

Jätin 14.6. Porin kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa esitän maahanmuuttajien osuutta Porin kaupungin henkilöstöstä kasvatettavaksi vähitellen heidän väestöosuuttaan (noin 1%) vastaavalle tasolle. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysaste on Porissa noin kaksinkertainen ns kantaväestöön verrattuna. Syyt ovat moninaiset mutta työnantajien ennakkoluulot eivät liene niistä vähäisimpiä.
 
Yhtenä keinona tavoitteeseen pääsemiseksi ja etnisen syrjinnän poissulkemiseksi esitin anonyymiä työnhakua, jossa työnhakija voi lähettää paperinsa nimettömänä (näin voidaan hillitä myös poliittisia valintoja). Muina keinoina mainitsin akateemisen oppisopimuskoulutuksen korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien pätevöittämisväylänä sekä maahanmuuttajien parissa työskentelevien virkamiesten kouluttamisen.
 
Toimittaja Hammarberg irvailee Arvaa kuka? -kolumnissaan (SK 16.6.) ajatukselle anonyymistä työnhausta tarjoamalla esimerkin ”tunnetun porilaisen” hakemuksesta, jossa muut faktat paljastavat hakijan henkilöllisyyden. Hammarbergin esimerkki on tarkoitushakuinen ja edustaa marginaalia. Toisessa esimerkissä nimetön hakija kertoo opiskelleensa Jalalabadin yliopistossa ja tulee siten paljastaneeksi etnisen taustansa. Suomessa alkaa kuitenkin jo olla toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat käyneet samat Helsingin yliopistot ja Turun kauppakorkeakoulut kuin ”kotimaiset” kaverinsa mutta työnhaussa ei jostain syystä tärppää, kun sukunimi on edelleen Al-Fulani.
 
Kolumninsa lopussa Hammaberg julistaa ehdotuksen rasistiseksi, peesaten ilmeisesti Ari Jalosta (ps) jonka mukaan maahanmuuttajia ei saa sen enempää syrjiä kuin suosiakaan työnhaussa. Jalonen muotoili asiansa huomattavasti paremmin, mutta hänenkin perustelunsa ontuvat sikäli, että muitakin aliedustettuja ryhmiä pyritään työhönotossa avoimesti suosimaan.

Satakunnan ELY-keskuksen vuoden 2013 loppuun asti toimiva Työhön Satakuntaan –hanke, joka edistää työperusteista maahanmuuttoa Satakuntaan ja etsii työntekijöitä oikeaan aikaan oikeaan työpaikkaan. Samaan aikaan täällä jo asuvien maahanmuuttajien työllistymisen esteenä ovat niin todelliset ja kuvitellut kieliongelmat kuin työnantajien ennakkoluulotkin.

Porissa asui ELY-keskuksen tietojen mukaan vuoden 2009 lopussa 1024 maahanmuuttajaa – reilu prosentti väestöstä. Työllisyyssihteeri Juha Laineen mukaan (keskustelu 14.6.2010) heistä 150 (arviolta neljännes työikäisistä) on työttömiä työnhakijoita. Maahanmuuttajien työttömyysaste on siis noin kaksinkertainen ”kantaväestön” työttömyysasteeseen (11 %) verrattuna.

Porin kaupunki suurimpana työnantajana voisi toimia positiivisena esimerkkinä pyrkien aktiivisesti työllistämään maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Tätä tavoitetta tukisi mm. anonyymi työnhaku, jossa työhakemukset jätetään täysin nimettömänä. Hakijan tiedot, nimeä ja taustaa myöten paljastuvat vasta haastattelussa. Näin toimimalla ehkäistään syrjintä vieraskielisen nimen perusteella. Porin kaupunki voisi myös aktiivisesti pyrkiä ottamaan uuden akateemisen oppisopimuskoulutuksen puitteissa korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia.

Myös kaupungin nykyisiä työntekijöitä tulisi kouluttaa paremmin maahanmuuttajien kohtaamiseen. Satakunnan maahanmuuttajien ohjausverkostossa (Sataedu/WinNova) teetettiin tammikuussa 2010 maahanmuuttajien parissa työskentelevien (220 henkilöä te-toimistoista, sosiaalitoimesta, terveydenhuollosta, Kelasta, kolmannelta sektorilta ja oppilaitoksista) keskuudessa kartoitus maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelujen nykytilasta Satakunnassa. Tulosten (74 vastausta) mukaan 57 prosentilla vastaajista ei ole riittävää tai on korkeintaan tyydyttävä osaaminen ko. sektorilla. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen kannalta avainhenkilöiden työn kehittämiseksi kartoituksessa listatut kehittämistoimenpiteet tulisi käynnistää pikimmiten.

Saman hankkeen puitteissa käynnistetyssä  maahanmuuttajapalveluiden neuvontapisteessä käyneiden asiakkaiden kokemusten mukaan maahanmuuttajien on vaikea löytää tietoa mm. Porin seudun suomen kielen koulutuksista. Maahanmuuttajalle ei välttämättä kerrota kuka ja millä perusteella koulutuksiin pääsee eivätkä kaikki koulutusta tarvitsevat pääse kielikurssille, mikä kielii yhtäältä kielikoulutusten paremman koordinoinnin, toisaalta maahanmuuttajia neuvovien tahojen koulutuksen tarpeesta (ei osata tiedottaa/neuvoa yksilölähtöisesti).

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen suomin oikeuksin teen valtuustoaloitteen Porin kaupunkikonsernin

• maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden osuuden vähittäiseksi kasvattamiseksi vastaamaan heidän väestöosuuttaan Porissa

Tavoitteeseen pääsemiseksi esitän selvitettäväksi

• anonyymin työnhaun mahdollisuutta
• akateemisen oppisopimuskoulutuksen käyttömahdollisuuksia
• maahanmuuttajien neuvontapalvelujen kehittämistä sekä
• kaikkien maahanmuuttajien parissa työskentelevien kaupungin työntekijöiden kouluttamista monikulttuurisuuden erityiskysymyksiin

Esitänkin selvitettäväksi mahdollisuutta yhdenmukaistaa Porin kaupungin ylläpitämissä ala-asteen kouluissa alkamisaikoja siten, että 1.-2. luokan oppitunnit alkaisivat joka päivä klo 8 tai viimeistään klo 9.

Johanna Myllärniemi tekee Alakerrassa (SK 26.4.) lihansyöjän tunnustuksia. Myllärniemi luettelee pitkän listan tehotuotannon aiheuttamina eläinsuojeluongelmia porsityshäkeistä stressaantuneisiin turkiseläimiin, todeten kuitenkin heti seuraavassa lauseessa, ettei ole valmis tuomitsemaan eläintuotantoa tai luopumaan lihansyönnistä. ”Helpompi on sulkea silmät vastenmielisiltä tehokasvatuksen yksityiskohdilta ja jatkaa vanhaan tapaan.” Arvostan Myllärniemen rehellisyyttä; moni hänen laillaan ajattelevista ei tohdi yhtä rehellisesti vedota omaan mukavuudenhaluunsa, vaan selittelee itselleen ja muille tehotuotantoeläinten elävän ihan siedettävissä oloissa.
 
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike käyttää paljon voimavaroja informoidakseen kuluttajia tehotuotannon eläinsuojeluongelmista. Aina totuus ei ole tervetullut; esim. Animalia ei aikanaan saanut lupaa ripustaa kadunvarsimainoksia, joissa oli tuotantoeläimiä tehokasvatusoloissa – mainokset olivat kuluttajansuojaviranomaisen mielestä ”liian järkyttäviä”. Maito-, liha- yms. pakettien kylkeen toki saa laittaa kuvia hymyilevistä lehmistä – kuluttajien harhaan johtaminen ei ole ollenkaan niin pahasta kuin karun totuuden esittäminen.
 
Viime vuosien eläinsuojelijat ovat kuitenkin onnistuneet nostattamaan asiasta julkista keskustelua mm. salaa kuvattujen videoiden avulla. Eläinsuojelutoimijat uskovat vakaasti tiedon muuttavan ihmisten asenteita ja asenteiden vaikuttavaan ostokäyttäytymiseen. On pelottavaa, jos valta-osa tehotuotantoeläinten olot tiedostavista ihmisistä ajattelee ja toimii kuten Myllärniemi, ”jatkaen vanhaan tapaan”. Kumpi on paatuneempi, ihminen jossa kuvat kärsimyksestä eivät liikauta mitään vai ihminen, joka ei myötätunnosta huolimatta ole valmis tekemään asialle mitään.
 
On henkistä laiskuutta ”jatkaa vanhaan tapaan” tehotuotetun lihan kuluttamista vetoamalla siihen, ettei edes lain kirjain takaa riittävän hyviä olosuhteita tai että eläimet kärsivät myös eläintarhassa. Jokainen voi tehdä osansa, vaatimalla esim. lähikauppaan luomunakkeja, ostamalla niitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan kasvikunnan tuotteita. Keskeistä on ”mahdollisuuksien mukaan”, totalitäärisiin ratkaisuihin ei tarvi ryhtyä. Ensin voi pitää esim. yhden viikoittaisen kasvisruokapäivän. Huomatessaan kasvisruuan olevan maukasta ja ravitsevaa, voi eläinkunnan tuotteiden osuutta edelleen vähentää, mahdollisuuksien mukaan.

Vihreiden valtuustoryhmä esittääkin selvitettäväksi millä aikataululla ja missä laajuudessa biojätteen erilliskeräystä voitaisiin laajentaa muillekin pientaloalueille sekä mahdollisuutta tukea kotitalouksien investointeja lämpökomposteihin.

SK:n pääkirjoitustoimittaja julistaa taantumuksellisuuttaan ”Kasvisruokaa – hyi olkoon” -otsikolla (8.3.), kritisoiden Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä viikoittaisesta kasvisruokapäivästä pääkaupungin kouluissa. Kirjoitus syyttää päätöksestä vihreää aatemaailmaa, jossa ”kasvisruoka nähdään ekologisena vaihtoehtona”. Ilmeisesti vihreät ovat onnistuneet aivopesemään myös maamme hallituksen, joka teki huhtikuussa 2009 periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa edellyttäen mm valtionhallinnon keittiöissä tarjoiltavan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa kerran viikossa tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirjoituksen mukaan kasvisruokapäivä vaikuttaa valtakunnallisesti masinoidulta kampanjalta kasvisruuan pakkosyöttämiseksi. Mitähän aatetta pakkosyötetään niinä neljänä päivänä kun listalla on lihaa tai kalaa?
Pääkirjoituksessa osoitetaan myötätuntoa helsinkiläiskoululaisia kohtaan; raukoilta ei kysytty mielipidettä kasvisruokapäivästä. Ruokaa ei kirjoituksen mukaan saa politisoida vaan ”ruokalistojen teko pitää jättää ammattilaisille”. Nuorten itsensä ohella sopiviksi tahoiksi päättämään ruokalistoista mainitaan mm. opetuslautakunta tai koulun johtokunta – todella epäpoliittisia ravitsemusalan ammattilaisia kukin!
Jos koululaiset saisivat päättää, koulussa tarjoiltaisiin lähinnä ranskalaisia, hampurilaisia ja pitsaa. Mutta vanhemmatkaan eivät aina muista huolehtia ravitsemussuosituksista: Suomalaiset käyttävät kasviksia puolet EU-keskiarvosta, huomattavasti alle WHO:n päivätavoitteen. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt sen sijaan täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa pitää panostaa kasviksiin. Panostus on myös kansanterveydellisesti perusteltua; lasten lisääntyvä liikalihavuus sekä sydän- ja verisuonisairaudet eivät johdu ainakaan kasviksista.
Pääkirjoituksen lopussa uumoillaan, että jonkun satakuntalaiskunnankin valtuustoon saattaa lähiaikoina tulla aloite viikoittaisesta kasvisruokapäivästä. Informoitakoon että jätin 23.3.2009 valtuustoaloitteen, jossa pyydetään kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuutta tarjota porilaisissa kouluissa, päiväkodeissa sekä työpaikka- ja laitosruokailuissa kerran viikossa kasvisruokaa. Vaikkei aloite vielä johtanut toimenpiteisiin, se herätti valtuustossa rakentavaa keskustelua ja sai kannatusta lähes kaikkien puolueiden riveistä.

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.
Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.
On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.
SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.
Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?

Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti Porin kaupungin vuoden 2010 talousarvioon.