Olen
Porin kaupunginvaltuutettu, joka elää tavallisen ihmisen elämää iloineen ja murheineen. Tahdon parantaa maailmaa, jotta lapsillanikin olisi hyvä elämä.
Olen 51-vuotias neljän lapsen äiti. Asun nuorimman lapseni kanssa keskustan tuntumassa. Työskentelen sosiaalityöntekijänä Satakunnan sosiaalipäivystyksessä virka-ajan ulkopuolella, toimipaikka sijaitsee Porin poliisilaitoksella ja välillä Satakunnan keskussairaalan yhteispäivystyksessä.
Olen syntynyt Porissa, opiskellut Tampereella, asunut hetken lisäksi Kangasalla ja Keravalla, mutta paluumuuttanut Poriin v.1992. Sosiaalityöntekijänä olen työskennellyt v.1986 alkaen. Kokemusta on sitä ennen kertynyt mm. keilannostajana, myyjänä, munkinpaistajana, kukkaistyttönä, hoitoapulaisena ja ompelimon viimeistelijänä. Pidän nykyisestä työstäni, mutta kivaa oli myös kaupan myyjänä.
MITÄ KANNATAN?
Olen toiminut ammattijärjestössäni Talentiassa sekä paikallistasolla että valtakunnallisesti, viimeksi mm. sen ammattieettisen lautakunnan puheenjohtajana. Olen Jukon luottamusmies Porin perusturvan sosiaalipuolen henkilöstölle.
Kuulun Vihreät- De Gröna -puolueeseen sekä Porin seudun vihreiden että Satakunnan vihreiden naisten kautta.
Kannustan Porin Ässiä, Pesäkarhuja, Nice Futista sekä FBT Karhut/naiset huolimatta siitä, miten pelit sujuvat.
Edellä mainittujen sidonnaisuuksien avulla saat kuvaa minulle tärkeistä asioista. Meidän suhteemme on sen suuntainen, että minä kannatan niiden toimintaa maksuilla ja toimillani. Joskus niiden kokouksissa saa kahvia ja jopa ruokailun, mutta muita lahjuksia ei ole tapana jakaa.
Politiikantekoni rahoitus:
Porin kaupunki maksaa palkkaa minulle työstäni. Sillä rahoitan perheeni elannon sekä politiikanteon harrastuksenani. Tauluja en osaa maalata enkä myydä eikä maita ja mantuja ole peritty, joten näillä mennään.
Ne tahot, jotka haluaisivat lahjoittaa minulle rahaa pyyteettömään politiikantekoon, ovat toistaiseksi kovin vähäiset. Enpä ole kovin kehdannut pyytääkään.
Tässä kuitenkin linkki, jos niin haluat tehdä. http://www.vihreat.fi/lahjoita?ehdokas=7469
Olen ehdokkaana Satakunnassa eduskuntavaaleissa 17.4.2011.
Haluan sen avulla lähinnä etsiä tietä sylttytehtaalle eli mistä johtuu työssäni ja elämässäni kohtaamat ihmisen ilman apua jääminen ja esteet työni vaikuttavuuden tiellä. Ei taatusti ole yksittäisen ihmisen syy yksin, jos hänet syrjäytetään yhteiskunnassa.
Vaalirahoituslaskelmia:
Eduskuntavaalien osalta olen maksanut kampanjatakin 20€, ehdokasmaksu on 100€. Muusta ei vielä ole suunnitelmia.
Sain edellisissä kunnallisvaaleissa v.2008 145 ääntä ja vihreät 5.paikan Porin valtuustoon. Ennen kaikkea lämmitti meidän hienon listan upea yhteisäänimäärä eli 3178 ääntä!
Tuolloin rahaa meni n. 1200€, sain avustusta mainoskuluihin Vihreältä puolueelta ja Vihreiltä naisilta yhteismainosten muodossa ja ammattiyhdistys Talentia Satakunnalta 50€.
Ota yhteyttä, niin katsotaan voinko olla Sinun vaikutuskanavasi!
Yhteystiedot: marikanirhamo@gmail.com tai p. 0400- 418634
Sivusto on toteutettu
WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään