Syntymäpäivistä vappuun
Blogi – 11. toukokuuta 2010 klo 11.35 – kirjoittanut marikki
Vuosi menee kuin minuutti. Mikä oli tärkeintä? Ihmiset, ja mitä opin suhteestani kuolemaan. Miten vaikeaa on ymmärtää kaiken loppuvan. Osaako itse elää paremmin kuolema kantapäillään. Vai huonommin kun suree kaiken loppumista…en löytänyt vastausta hautajaisissakaan. Petyin itseeni ja se heijastui pettymyksenä kuolemaan ja ihmisiin. Absurdia. Mitä sitten oletin.
Syntymäpäivät.
Juhlat.
Pelastuslauttana takaisin omaan elämään.
Taiteen tekeminen toimii eräänlaisena illuusiona ikuisuudesta.
Rakastettu, perhe, suku samoin, kaikki jatkuu niin kauan kun joku muistaa.
Sitten sain kirjan lainaksi ja mietin olinko löytänyt oman tieni kuten kirjailija Elizabeth Gilbert. Koko elämäni olen kulkenut tässä. Unelmien jq toden välimaastossa. Haaveena ja haamuna.
Yritän oppia, muuttua ihmisenä paremmaksi.
Sitten oli vappu, perhe, lapsia kymmenen, ja ystävät naamioituneena, aurinko, lämpö, griliruokaa ja aitoa samppanjaa. Keskusteluja seuraavaan aamuun.
Äitienpäivälahjaksi omalle äidilleni ostin kirjan, jossa oli lueteltu 12 000 syytä onnellisuuteen, minulla on ne kaikki.