Tätä vuotta 2009
Toivottavasti parempaa vaikka autonkorjaaja sanoi, ettei mitään vikaa edellisessäkään ollut.
Niinpä.
Itsekritiikki vaivaa kirjoittajaa. Mitä järkeä tässä kaikessa on, näissä sanoissa, elämässä ylipäätään. No, siinä oli järkeä, että kävelin järven jäällä pimeässä ystävien kanssa mökille avantoon uimaan, saunomaan, juttelemaan aamuun asti, melkein. Väsymyksessä tosin ei ole mitään järkeä, mutta se kai kuuluu vanhenemiseen tämä väsyminenkin.
Tai sitten verikokeen tulokseen, heh, hee.
Tänään on vuoden synkin päivä, luin lehdestä, joten parasta tehdä jotain valoisaa. Kieriä lumessa saunan jälkeen, nauttia, ja antaa naapureillekin jotain ihmettelemistä. Tiedä häntä, katoaako siinä synkkyys sitten!
Ainakin tuntee jotain. Ja tunteethan ovat pääasia. Kaiken kannalta.
Tein uuden vuoden lupauksenkin, mutta en muista sitä. Ehkä vahingossa toteutan eli hyvä niin…
Maalasin valtavan selällään piehtaroivan punaisen hevosen. Uskomaton työ. Jotain ihan uutta, mitähän sekin tarkoittaa…uusi ilmaisu ja sain kaksi pienempääkin maalausta valmiiksi. Tilaustyö vielä kun aikaa on. Sisälläni on kuva, joten odotan vain kun se valottuu kankaalle. Maalaaminen on tunnetta. Samoin kuin kirjoittaminen. Jostain syystä jaksan taas lukea mitä olen kirjoittanut ja korjata sitä, lause kerrallaan ennen nukahtamista.
Paholaisen haarukkakin odottaa ahmijaansa. Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni teki minuun pitkästä aikaa vaikutuksen. Kaikki ne salaisuudet, joita ihmiset kantavat mukanaan, ja väärinkäsitykset. Huikea lukukokemus. Sai ajattelemaan kaikkia niitä tasoja, joita elämässä on, ajatukset, unet, toiveet, pettymykset, ilot, murheet, arki, juhla…ja millä tasolla olemme nyt, kuinka monella, ja miten emme putoakaan vaan hallitsemme itsemme. Se on uskomatonta.