Matti Velhonoja 168

Ehdokas nro 168, Kankaanpää

Olen alkujaan kotoisin Kankaanpään Alahonkajoelta, eli Lempusta. Nyt olen 48-vuotias Kankaanpään taidekoulun koulutusohjelmavastaava. Valmistuin Helsingin yliopistosta maisteriksi pääaineena taidehistoria. Sen jälkeen työskennellyt kuvataiteen asiantuntijatehtävissä taidemuseoalla ja viimeiset kymmenen vuotta päätoimisesti koulutusorganisaatioissa.

Pidän itseäni valveutuneena humanistina. Humanismilla on paljonkin tehtävää maailmassa, jossa pahoinvointi lisääntyy ja yhteisöllisyys hajoaa. Maapalloistuminen tapahtuu pääasiassa itsekkäistä taloudellisista syistä, jonka seurauksia ja heijastusvaikuksia on paikallisella tasolla enää vaikea seurata ja ymmärtää.

Paikallisdemokratialla on paljon haastetta saada äänestäjät kuulumaan aidosti yhteisöön, joka mielletään omaksi ja sen yhteisiin tavoitteisiin on halu sitoutua. Kankaanpäällä on haasteita kehittyäkseen paremmaksi paikaksi elää. Kunnalliset palvelut eivät ole kunnallispolitiikan ainoa tehtävä, mutta taloudellisessa mielessä sen haastavin. Kunnallispolitiikan täytyy myös luoda uskoa tulevaisuuteen ja nostattaa uskoa omiin kykyihimme.

 

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu