Merja Elo

Neljän vuodenajan puolesta!

Kiitos äänestäsi.

Arvostan sitä suuresti. Äänesi ei mennyt hukkaan vaikken ainakaan toistaiseksi Arkadianmäelle kiivennytkään. Mutta yhdessä saimme vihreiden kannatuksen niin suureksi, että uuteen hallitukseen voimme päästä. Se olisikin erittäin tärkeää, jotta ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvittavia toimia aletaan myös käytännössä toteuttaa.

Ajan edelleen niitä asioita, jotka Sinä ja minä koemme tärkeiksi. Ohessa niistä tärkeimmät:

Viisi hyvää syytä, joiden takia äänestit Vihreitä

1) Jotta ilmastomuutosta torjutaan myös, kun on aika tehdä päätöksiä.

Kaikki puhuvat ilmastonsuojelusta, mutta harva osaa tai haluaa tehdä jotain. Vihreät ovat jo 20 vuotta pitäneet esillä ilmastonmuutosta ja sen vakavuutta. Meillä on asiantuntemusta ja konkreettisia esityksiä, joiden avulla ilmastonmuutos torjutaan. Seuraavan hallituksen on sitouduttava pysäyttämään energiankulutuksen kasvu ja kaksinkertamaan uusiutuvien energialähteiden osuus.

2) Koska sosiaaliturvajärjestelmämme pitää päivittää tälle vuosisadalle.

Sosiaaliturvan viidakkoon ja tuloloukkuihin tarvitaan perustuloa. Nykyinen sosiaaliturva oli nerokas saavutus yhteiskunnassa, jossa oli pitkiä ja vakaita työsuhteita tarjolla kaikille. Uuteen globaalin työnjakoon, pätkätöiden ja epävarmuuden aikaan, se soveltuu kuitenkin erittäin huonosti. Perustulo tuo perusturvaa työ- ja elämäntilanteesta riippumatta, helpottaa elämänhallintaa ja tekee työnteosta aina kannattavaa. Perustulo on oikeudenmukaisin tapa poistaa repaileiseksi tilkkutäkiksi hajonneen sosiaaliturvan ongelmat.

3) Koska Suomesta ei saa tehdä luokkayhteiskuntaa.

Suomella menee taloudellisesti paremmin kuin koskaan, mutta silti ihmisten eriarvoistuminen kiihtyy. Lapsiperheiden köyhyys on kaksi- ja puolikertaistunut 15 vuodessa. Emme halua Suomeen lasten luokkayhteiskuntaa. Vihreiden mielestä yhteiskunnan vaurastuessa kaikkien tulisi vaurastua. Siksi Vihreät kaventaisivat tuloeroja korottamalla pienituloisia hyödyttäviä sosiaalietuuksia.

4) Koska Vihreät on ainoa todellinen arvoliberaali puolue.

Jonkun täytyy pitää meteliä tasa-arvosta, vähemmistöjen asemasta ja kansalaisoikeuksista. Vapaamielisiä ehdokkaita löytyy muistakin puolueista, mutta vain Vihreissä koko puolue seisoo moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan, suvaitsevaisuuden ja arvoliberalismin takana.

5) Koska Vihreät ajavat myös niiden etua, jotka eivät itse voi.

Vihreät eivät ole minkään yksittäisen eturyhmän edustajia. Vihreille solidaarisuus kattaa myös ne, jotka eivät itse voi pitää ääntä itsestään: luonnon, syntymättömät sukupolvet ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, niin täällä kuin muuallakin. Näiden etu on myös kaikkien pitkän tähtäimen etu.

“En oleta, että viettäisit unettomia öitä miettien keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
Otaksun kuitenkin, että arvostat sitä, että joku tekee niin puolestasi.”

Esitimme Turkka Suuriniemen kanssa 10.3. Al Goren kohutun ilmastodokumentin! Iloksemme yleisöä tuli paikalle salin täydeltä. Kiitos teille mukana olleille. Oli tärkeää esittää ja nähdä tämä myös Raumalla. Me teemme yhdessä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Onnistumisesta on yhä enemmän toivoa, koska niin monet ihmiset välittävät ja ajattelevat myös tulevaisuutta.
Maapallo on ihmisen ainoa koti.

 

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu