Merja Elo

Kierrätysvettä

BlogiMaailmanlaajuista – 1. helmikuuta 2007 klo 6.01 – kirjoittanut merja

Australiassa on kuivuus johtanut niin rankkaan tilanteeseen, että Queenslandin osavaltio alkaa kierrättää jätevettä juomavetenä. Aivan tavatonta tämä ei sentään ole, esimerkiksi Kaliforniassa ja Singaporessa on jo vuosia jalostettu juomakelpoista vettä kalvosuodattimien, käänteisosmoosin ja ultraviolettisäteilyn avulla. Mutta Australiassa veden vähyys liittyy nyt selvästi ilmastonmuutoksen seurauksiin. Juomavesipula ei ole ainoa kärsimys, jonka lämpötilan nousu on aiheuttanut. Vehnäsadot ovat menetetyt ja paljon viiniviljelmiä on tuhoutunut. Kuumuuden aiheuttamia kuolemantapauksia on raportoitu yhä enenevässä määrin. Ja lisää huonoja uutisia on tulossa: Suuri valliriutta on vaarassa tuhoutua jo parissa vuosikymmenessä.

Huomenna julkistetaan IPCC:n ilmastoraportti. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja tarvittavista toimista sen hillitsemiseksi kiihtyy eri puolilla maailmaa. Presidentti Bushin hallinto on tähän asti järjestelmällisesti painostanut ilmastotutkijoita, jotta nämä vähättelisivät ilmaston lämpenemisen muodostamaa uhkaa. Toivottavasti tämä uusin raportti ja kaikki jo havaittavat hälytysmerkit saisivat vihdoin pahimmatkin änkyrät tunnustamaan tosiasiat sekä muuttamaan politiikkaansa ja toimintatapojaan.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Ei kommentteja artikkeliin ”Kierrätysvettä”

  1. Turkka kirjoittaa:

    1. helmikuuta 2007 kello 19.01

    eikös juuri siellä Australiassa yritteliäs liikemies kehittänyt makuvedet koirille. Nyt sitten kehittävät mautonta vettä.
    Harmi ettei Suomessa ole sellaisia vessoja, joissa käsienpesuvesi menisi pyttyyn huuhteluvedeksi. Ainakin minun pökäleilleni se kelpaisi…

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään