Merja Elo

Lisää halpaa energiaa tuhlattavaksi?

BlogiPaikallista – 22. helmikuuta 2007 klo 0.15 – kirjoittanut merja

Energia ja ilmastoasioissa suurimmat puolueet ovat edelleen syvällä vanhoissa juoksuhaudoissa. Näin voi päätellä ainakin eilisen TV2:n Vaaliexpress-ohjelman perusteella. Kokoomus, Keskusta ja Demarit nostavat kyllä kätensä kysyttäessä kuka kannattaa tuulivoiman lisärakentamista tai yleensä uusiutuvia, vähäpäästöisiä energiamuotoja. Mutta hyvin äkkiä huomaa, että eivät he käytännön tasolla ole kovinkaan valmiita aktiivisesti ajamaan ei-fossiilisten kehitystyötä ja laajamittaista käyttöönottoa. Ydinvoimaa pitää saada lisää, koska ”muita vaihtoehtoja ei ole”. Mielestäni he eivät katso riittävän kauas eteenpäin, ja toisekseen he eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että ilmastonmuutos ja siihen liittyvät energiaratkaisut ovat maailmanlaajuisia asioita. Emme me täällä Suomessa leiki vaan omalla hiekkalaatikollamme. Peruslähtökohta ei enää voi olla, että halpaa energiaa pitää saada ja energiankäyttö väistämättä lisääntyy koko ajan.

Eilinen energiavaalipaneeli tehtiin suorana lähetyksenä Olkiluodosta TVO:n vierailukeskuksesta. Minulla oli ilo olla siellä yleisön ominaisuudessa. Panelistien joukossa Vihreitä edusti Tapio Meri. Tapsa selvitti asioita harkitsevaan ja rauhalliseen tyyliinsä. Aggressiivisemmat keskustelijat pääsivät tietysti enemmän esille, niin kuin tämäntapaisissa ohjelmissa aina käy. Keskustan Kalli hevosineen tuppasi varastamaan koko shown.
RKP:n Christina Gestrinillä oli hyvin samankaltaiset ajatukset kuin vihreilläkin. Myös raumalainen Ahvenjärven Sauli (KD) puhui vakuuttavasti järkeviä mietteitä.

vaaliexpress-olkiluodossa-212.jpg

Kännykkäkuva suorasta lähetyksestä TVO:n vierailukeskuksessa.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään