”Kohti ekologisesti vastuullista maailmankansalaisuutta”
Blogi – Paikallista – 1. maaliskuuta 2007 klo 23.39 – kirjoittanut merja
Ilmastonmuutos iskee ensimmäiseksi ja kovimmin jo ennestään kaikkein haavoittuvimpiin ja köyhimpiin ihmisiin ja kansoihin. Kirkkojenkin piirissä ilmastonmuutosta pidetään pahimpana ympäristökriisinä, koska ne ovat jo vuosia nähneet, miten tulvat ja kuivuudet ovat vaarantaneet miljoonien Etelän köyhien ihmisten elämän ja aiheuttaneet mittaamattomasti inhimillistä kärsimystä.
Arkkipiispa Jukka Paarma piti aivan äskettäin piispainkokouksessa avauspuheen, ”Kohti ekologisesti vastuullista maailmankansalaisuutta”, jossa hän keskittyi pelkästään ilmastonmuutoksen uhkaan ja ihmisten maailmanlaajuiseen ekologiseen vastuuseen.
Paarma totesi mm. näin: ”Näyttää siltä, että juuri nyt eläville ihmisille sälyttyy ennen kokematon vastuu tulevaisuudesta. Se, mitä nyt teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa tulevien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme, samoin Jumalan luomakunnan elämään. On siis arvioitu, että meillä on enää kymmenen vuotta aikaa kääntää tuhoisaa kehityksen suuntaa ja ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi alkamalla toden teolla rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä. Jos me emme ota tuona aikana haastetta vakavissamme, tarvitaan vielä vaikeampia ja radikaalimpia toimenpiteitä. Niidenkään vaikuttavuudesta ei olisi enää takeita.”
Luterilainen kirkko on osaltaan alkanut muutenkin ottaa ympäristöön kohdistuvat uhat vakavasti. Se perusti vuosikymmenen alussa seurakuntia varten oman ympäristöjärjestelmänsä, Kirkon ympäristödiplomin, jolla innostetaan seurakuntia laittamaan ympäristöasiansa hyvään kuntoon. Järjestelmän tarkoituksena on mm. auttaa vähentämään energian kulutusta ja jätteiden tuottamista. Suurista seurakuntayhtymistä diplomin ovat hankkineet jo Helsingin, Espoon, Turun ja Kaarinan sekä Tampereen seurakuntayhtymät. Pienistä seurakunnista ovat hyvinä esimerkkeinä monet Oulun hiippakunnan seurakunnat. Ja mikä hienointa myös Rauman seurakunta on rakentanut oman ympäristöjärjestelmänsä ja sai ympäristödiplomin kuukausi sitten.
