Merja Elo

Julkaistuja mielipidekirjoituksiani viime viikolta

(Uusi rauma 10.3.07)
Ihmisen arvoinen perustulo

Vihreiden perustuloesitystä kritisoivat kaikkein kiivaimmin ne, jotka eivät ole vaivautuneet koko asiaan edes tutustumaan. On vielä ymmärrettävää jos tavallinen kadun tallaaja ei jaksa perehtyä mallin rahoituspohjaan, mutta puoluejohtajilta sitä kyllä edellyttäisi. Verotuksen näennäiseen kiristymiseen ei pidä tuijottaa. Käteen jäävä tulo ei keskituloisilla muuttuisi, pienituloisille jäisi enemmän, kaikkein suurituloisin kymmenys menettäisi vähän.
Aivan järjenvastainen on väite perustulon passivoivasta vaikutuksesta. Jokainen joka on itse ollut työtön tai muuten seurannut maailman menoa, tietää varsin hyvin, että nykysysteemi se vasta passivoikin, jopa suorastaan rankaisee työnteosta. Yhteiskunta ja työelämä on muuttunut, eikä entisenlaisia koko elämän kestäviä työsuhteita enää ole kuin harvoilla. Pätkätyöt, projektit ja osa-aikaisuus ovat arkipäivää. Perustulo antaisi turvaa ja vakautta suunnitella elämää eteenpäin, vaikka työt ovatkin epäsäännöllisiä.
Perustulo vähentäisi turhaa paperinpyöritystä ja byrokratiaa ja antaisi työvoimaviranomaisillekin mahdollisuuden tehdä sitä mihin heidät on koulutettu: työnvälittämistä ja työhön ohjaamista, sen sijaan että he nyt joutuvat luokittelemaan ja vahtimaan ihmisiä. Perustulo poistaisi ihmisten luukutuksen, kyykytyksen ja kyttäämisen.
Väite siitä, että olisi jotenkin väärin tai epäoikeudenmukaista jakaa yhteisiä varoja vastikkeettomasti on myös kestämätön. Ihminen ei ole olosuhteista riippumaton oman onnensa seppä. Emme me nyt elävät ihmiset ole pelkästään omilla ansioillamme luoneet tämänhetkistä hyvinvointiamme ja nykyisiä työpaikkojamme. Ne ovat meitä edeltävien sukupolvien ketjun aikaansaannosta ja yhteistä kansallista hyvää. Siksi on eettisesti oikein jakaa se hyvä tasapuolisesti.

(Länsi-Suomi 9.3.07)
Pitää katsoa kauemmas

Tulevaisuudessa suora aurinkoenergia on ainoa riittävä energian lähde. Jos saamme sen ajoissa laajamittaiseen käyttöön, vältymme ilmastokatastrofilta. Aurinkotekniikoissa on myös kansallisesti ajatellen mainiot mahdollisuudet menestykseen. Uuden Nokian sijaan saavutettavissamme on monia pieniä teknologiayrityksiä, joiden kehitystyö poikisi Suomelle niitä kaivattuja tuottoisia vientituotteita.

Kansantaloudessa on kuitenkin vain rajallinen määrä varoja käytettäväksi uuden teknologian kehittämiseen, olkoon varat sitten julkisia tai yksityisiä. Jos nyt hirttäydytään vuosikymmeniksi vanhoihin tekniikoihin, kuten ydinvoimaan ja muihin vääriin investointeihin, jäämme väistämättä viisaampien jalkoihin. Kvartaalitaloudessa ei valitettavasti nähdä, mikä on järkevää 30 vuoden päästä. Tutkimusrahoista päättävät nykypoliitikot eivät puolestaan edes ymmärrä mistä on kysymys. Heiltä puuttuu kyky katsoa kauemmas tulevaisuuteen. Aurinkoenergiasta vallitsee yleisesti harhaluuloja, ei tiedetä, minkälaisia teknisiä ratkaisuja on jo olemassa ja suunnitteilla.

Aurinkoenergian hyötysuhteen parantamisessa tarvitaan myös kansainvälisiä ohjelmia ja yhteistyötä. Kioton sopimuksen jatkon yhteydessä pitäisi laatia myös maailmanlaajuinen aurinkosopimus, sitoutua siihen että ihmiskunta panostaa tehokkaasti aurinkoenergian tutkimiseen ja käytännön sovellutusten kehittämiseen.

(Länsi-Suomi 5.3.07, Satakunnan Kansa)
Ihmisten vai markkinoiden hyvinvointi?

Talouskasvua perustellaan ihmisten hyvinvoinnin lisäämisellä. Todellisuudessa bruttokansantuote ei mittaa hyvinvointia vaan rahatalouden suuruutta. Se ei kerro työmäärästä, tulonjaosta tai ympäristön tilasta. Nykyisellä tavalla ymmärretty talouskasvu ei lisää onnellisuutta. Aineellisella vauraudella on merkityksensä, mutta hyvän elämän tärkein kriteeri se ei ole. Omistamiseen perustuva elintason nousu lisää onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Sen ylitettyään tuotanto ja kuluttaminen heikentävät yhteiskunnan kestävää kehitystä ja monien ihmisten elämänlaatua. Nykyisin keinoin tuotettu kasvu kuluttaa liikaa luonnonvaroja sekä synnyttää haitallisia päästöjä ja jätettä. Kiirettä ja kilpailua korostava yhteiskunta ei jätä aikaa ihmissuhteille. Tämänhetkinen kehitys myös lisää huono-osaisuutta.

Ekologisesti ja inhimillisesti kestävän yhteiskunnan saavuttaminen ei silti ole este talouskasvulle. Kasvun vain täytyy painottua uudella tavalla. Toiminta on muutettava ympäristön ja ihmisten kannalta kestäväksi. Se edellyttää uutta teknologiaa, jotta tavaroita voidaan tuottaa raaka-aineita ja energiaa säästäen. Tarvitaan myös yhteiskunnallista ohjausta mm. verotuksen avulla, vastuullista liiketoimintaa ja kulutustottumusten muutoksia. Tavaroiden sijaan kulutetaan enemmän palveluita, elämyksiä ja muita aineettomia hyödykkeitä. Yhteiskunnasta tehdään yksilöille lempeämpi ja erilaisia elämänkulkuja salliva. Ihmisellä on oikeus hidastaa ja epäonnistuakin.

Tuotannon, rikkauden ja kuluttamisen loputon lisääminen ei saa olla politiikan lähtökohta. Ei ole olemassa tehokkuutta tai taloutta sinänsä. Se on aina jotain varten. Ainoa kestävä tarkoitus on hyvä elämä.

Ilmastonmuutos iskee ensimmäiseksi ja kovimmin jo ennestään kaikkein haavoittuvimpiin ja köyhimpiin ihmisiin ja kansoihin. Kirkkojenkin piirissä ilmastonmuutosta pidetään pahimpana ympäristökriisinä, koska ne ovat jo vuosia nähneet, miten tulvat ja kuivuudet ovat vaarantaneet miljoonien Etelän köyhien ihmisten elämän ja aiheuttaneet mittaamattomasti inhimillistä kärsimystä.

Arkkipiispa Jukka Paarma piti aivan äskettäin piispainkokouksessa avauspuheen, ”Kohti ekologisesti vastuullista maailmankansalaisuutta”, jossa hän keskittyi pelkästään ilmastonmuutoksen uhkaan ja ihmisten maailmanlaajuiseen ekologiseen vastuuseen.
Paarma totesi mm. näin: ”Näyttää siltä, että juuri nyt eläville ihmisille sälyttyy ennen kokematon vastuu tulevaisuudesta. Se, mitä nyt teemme tai jätämme tekemättä, vaikuttaa tulevien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme, samoin Jumalan luomakunnan elämään. On siis arvioitu, että meillä on enää kymmenen vuotta aikaa kääntää tuhoisaa kehityksen suuntaa ja ryhtyä toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi alkamalla toden teolla rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä. Jos me emme ota tuona aikana haastetta vakavissamme, tarvitaan vielä vaikeampia ja radikaalimpia toimenpiteitä. Niidenkään vaikuttavuudesta ei olisi enää takeita.”

Luterilainen kirkko on osaltaan alkanut muutenkin ottaa ympäristöön kohdistuvat uhat vakavasti. Se perusti vuosikymmenen alussa seurakuntia varten oman ympäristöjärjestelmänsä, Kirkon ympäristödiplomin, jolla innostetaan seurakuntia laittamaan ympäristöasiansa hyvään kuntoon. Järjestelmän tarkoituksena on mm. auttaa vähentämään energian kulutusta ja jätteiden tuottamista. Suurista seurakuntayhtymistä diplomin ovat hankkineet jo Helsingin, Espoon, Turun ja Kaarinan sekä Tampereen seurakuntayhtymät. Pienistä seurakunnista ovat hyvinä esimerkkeinä monet Oulun hiippakunnan seurakunnat. Ja mikä hienointa myös Rauman seurakunta on rakentanut oman ympäristöjärjestelmänsä ja sai ympäristödiplomin kuukausi sitten.

Energia ja ilmastoasioissa suurimmat puolueet ovat edelleen syvällä vanhoissa juoksuhaudoissa. Näin voi päätellä ainakin eilisen TV2:n Vaaliexpress-ohjelman perusteella. Kokoomus, Keskusta ja Demarit nostavat kyllä kätensä kysyttäessä kuka kannattaa tuulivoiman lisärakentamista tai yleensä uusiutuvia, vähäpäästöisiä energiamuotoja. Mutta hyvin äkkiä huomaa, että eivät he käytännön tasolla ole kovinkaan valmiita aktiivisesti ajamaan ei-fossiilisten kehitystyötä ja laajamittaista käyttöönottoa. Ydinvoimaa pitää saada lisää, koska ”muita vaihtoehtoja ei ole”. Mielestäni he eivät katso riittävän kauas eteenpäin, ja toisekseen he eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että ilmastonmuutos ja siihen liittyvät energiaratkaisut ovat maailmanlaajuisia asioita. Emme me täällä Suomessa leiki vaan omalla hiekkalaatikollamme. Peruslähtökohta ei enää voi olla, että halpaa energiaa pitää saada ja energiankäyttö väistämättä lisääntyy koko ajan.

Eilinen energiavaalipaneeli tehtiin suorana lähetyksenä Olkiluodosta TVO:n vierailukeskuksesta. Minulla oli ilo olla siellä yleisön ominaisuudessa. Panelistien joukossa Vihreitä edusti Tapio Meri. Tapsa selvitti asioita harkitsevaan ja rauhalliseen tyyliinsä. Aggressiivisemmat keskustelijat pääsivät tietysti enemmän esille, niin kuin tämäntapaisissa ohjelmissa aina käy. Keskustan Kalli hevosineen tuppasi varastamaan koko shown.
RKP:n Christina Gestrinillä oli hyvin samankaltaiset ajatukset kuin vihreilläkin. Myös raumalainen Ahvenjärven Sauli (KD) puhui vakuuttavasti järkeviä mietteitä.

Kännykkäkuva suorasta lähetyksestä TVO:n vierailukeskuksessa.

Insinöörejä ja vihreitä ei suuren yleisön piirissä ole totuttu yhdistämään. Pikemminkin päinvastoin. On ajateltu että insinöörit edustavat ns. kovia arvoja, jotka puolestaan ovat myrkkyä vihreille. Tämä kaavamainen käsitys on jokseenkin omituista. Kuitenkin koko vihreitten olemassaolon ajan on tiedetty, että vihreitten kannattajat ovat keskimääräistä enemmän koulutettuja, ja vihreitten piirissä analyyttinen ajattelutapa on tyypillistä.

Itse en hirveästi hämmästynyt tiedosta, että tulevissa eduskuntavaaleissa insinööri- ja tekniikkataustaisia ehdokkaita on eniten juuri Vihreällä liitolla! Mutta tiettyä ylpeyttä siitä kyllä tunnen.

Ilmasto- ja ympäristöasioista ovat fiksujen insinöörien lisäksi julkisesti huolestuneet jo tunnetut suuryritysjohtajatkin. Luontevaa on, että ympäristö- ja energiakysymyksiin etsitään ratkaisuja tekniikasta. Teknisesti koulutetuilla onkin entistä enemmän kykyä ymmärtää ympäristö- ja energia-asioita ja kykyä edistää niihin liittyviä käytännön ratkaisuja.

Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden vaalitentti oli juuri TV 1:ssä. Osallistujina siis puheenjohtajat niistä rekisteröidyistä puolueista, joilla ei ainakaan toistaiseksi ole yhtään eduskuntapaikkaa. Varsin epätasaista porukkaa esiintyjinä, jos toki muutenkin. Ajoittain tunsin miltei myötähäpeää ja ihmettelin, että eikö olisi voinut paremmin valmistautua – sentään pääsee puhumaan omaa asiaansa telkkariin.

IKL:n mustaparran rasistinen uho ensin huvitti. Mutta vähitellen alkoi kuvottaa, varsinkin kun katsoi ja kuunteli sitä hänen nuorista miehistä koostuvaa, hurraavaa kannattajajoukkoaan. Vähän väliä tämän puheenjohtajan puheissa toistui: ”jostain Afrikan sarvesta meille tulee ihan järjettömät määrät niitä kamelinlannanpolttajia…” ja tietenkin hänen mielipiteensä mukaan ne vievät rahamme ja raiskaavat naisemme. Itse hän lupasi omin käsin kuohita jokaisen vastaantulevan pakolaisraiskaajan ja suositteli lämpimästi tätä myös muille.

Oli monilla puheenjohtajilla ihan järkeviäkin ajatuksia. Esimerkiksi opintorahaa, pienimpiä eläkkeitä sekä äitiys- ja vanhempainloman alinta korvausta esitettiin nostettaviksi melkein jokaisen suulla. STP:n Juhani Tanski ihmetteli osuvasti, että mistä sikiää se eräiden piirien hellimä ”kannustusloukkulogiikka”, jonka mukaan hyvätuloisten tulojen lisäys veronalennuksilla kannustaa yhteiskuntaa monenlaiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja muuhun aktiviteettiin; mutta köyhien ja työttömien kohdalla kannustaisikin se, että pienennetään työttömyyskorvauksia ja sosiaaliavustuksia entisestään.

Perustuloakin vähän sivuttiin. Mutta siinä keskustelussa menivät puurot ja vellit ihan sekaisin. Joku puhui minimitoimeentulosta, joku vissiin minimipalkasta ja joku pienimmästä verotettavasta tulosta. Ei oikein tullut tolkkua.
Melkein pelkästään köyhyystematiikan ympärillä keskustelu pyöri. Vaikka tärkeä aihe sekin on, olisi kuitenkin ollut hauska kuulla mielipiteitä vähän muistakin aiheista, esimerkiksi ilmasto- ja energia-asioista. Se lohtu sentään oli, että vihoviimeisen kommentoijan viimeinen lause päättyi: …haluamme puuttua tärkeisiin asioihin, kuten tämä ilmastonmuutos!

Kaikenkaikkiaan tämä tentti oli sentään huomattavasti virkistävämpää katseltavaa kuin taannoinen kolmen suuren pitkästyttävän mitäänsanomattomat, omahyväiset, ympäripyöreät jargonit.

Raumalainen kansanedustajaehdokastoveri oli saanut kuningasajatuksen vaalikampanjaansa: lahjoitti alueen kouluihin ja päiväkoteihin ison kasan heijastinliivejä, joihin oli painettu hänen vaalisloganinsa ja nettiosoite. Kaupunkilehtemme avitti kaveria lisää, ja kirjoitti tapahtumasta varsin positiivissävyisen jutun. Länsi-Suomen sivuilta sen sijaan kävi ilmi, että ainakin Lapin Kirkonkylän koulu oli kieltäytynyt vastaanottamasta vaalimainontaa lapsille jaettavaksi. Hyvin toimittu Matti Heinilä!

Joku roti markkinavoimillakin pitää olla. Jos aikaisemmin ei ole tultu ajatelleeksi, niin nyt viimeistään olisi syytä kunnissa sopia selvät pelisäännöt siitä millä tavalla oppilaita ja hoitolapsia saa hyödyntää markkinointiviestinnässä – vai saako ollenkaan.

Ja jos koko homman päätarkoitus oli vain lisätä lasten turvallisuutta (kuten ko. ehdokas kertoi), niin ei kai niihin liiveihin mitään mainosta olisi tarvinnut painattaa.