Pasi Virtanen, 173

Tervetuloa

MINÄ
Olen 44- vuotta nuori lähihoitaja/lääkintävahtimestari. Olen myös ammattiosastoni puheenjohtaja. Asun vanhassa korjatussa puutalossa veden äärellä. Olen yksinhuoltaja/leski.

MINULLE
Tärkeitä asioita on huolestuttava ympäristönmuutos ja miten voimme siihen vaikuttaa, sitä hidastaa ja estää. Kaiken on ensin alettava omasta itsestä. Kierrätys, ympäristöystävällisyys yleensäkin. Mitä minä voin tehdä asioiden eteen. Siksi lähdin mukaan kunnallispolitiikkaankin ja ainoa mikä lähimainkaan vastaa näitä arvojani puolueena on vihreä liitto. Pyöräily, kävely, joukkoliikenne, kimppakyydit, vähäpäästöiset autot. Kaikki yksinkertaisia ja helposti yksilötasolla toteutettavia asioita. Tarvitaan rutkasti lisää panostusta tuulivoimaan ja aurinkoenergiaan. Mitä jos kaikki se insinööriosaaminen ja valtava rahamäärä joka ydinvoimaloihin on tärvätty, olisikin käytetty näihin energiamuotoihin? Väitän ja uskon että siinä tapauksessa meillä olisi jo toimivat ja luontoystävälliset energiamuodot kalliiden aurinkopaneelien ja tienvarsilla yskähtelevien vipperöiden sijasta!

PERUSPALVELUT
Pori on valitettavasti malliesimerkki huonosti totetuneista peruspalveluista. Halvalla pitää saada ja laadusta viis. Väestövastuu terveydenhuollossa ei toiminut. Aikoja lääkärille ei helpolla saa ja tämä tukkii epäkäytännöllisissä tiloissa toimivan päivystyksen. Koko väestövastuu systeemiä ollaankin nyt purkamassa ja hyvä niin, koska se ei yksinkertaisesti toimi. Jos esim. Länsiporilainen sairastuu tänään ja soittaa lääkäriaikaa omalle alueelleen on vastaus todennäköisesti : ”Vapaita aikoja ei ole nyt kahteen viikkoon, menkää päivystykseen” Itse päivystyksessä työskentelevänä olen saanut lähes päivittäin kokea sen turhautuneisuuden ja kiukun kun sairaat ihmiset jonottavat reseptiään viisikin tuntia ahtaissa päivystystiloissa joissa möykkää samaan aikaan humalaiset ”kanta-asiakkaat” korvasärkysisten itkevien lasten seassa. Kunnan on järjestettävä TOIMIVA ja edullinen terveydenhuolto myös näille ihmisille joilla ei ole varaa mennä yksityislääkärille.

Ilokseni tähän on onneksi tulossa parannuksia. Lääkärinaikoja voi tilata jo nyt muiltakin kuin ”omalta alueelta” ja päivystystiloja aletaan korjaamaan tilavimmiksi  ja toimivammaksi. Tulossa on, mikäli lupauksiin on uskomista, erikseen lasten odotustila ja häiriökäyttäytyjille oma tilansa jossa järjestystä ylläpitää yksi hoitaja ja vartija. Olen saanut itsekin osallistua näiden tilojen suunnitteluun sanomalla mielipiteitäni uusista pohjaratkaisuista.

SYRJÄYTYMINEN
On valitettavan yleinen tosiasia Porissakin. Kasvoton byrokratiamylly jauhaa säästäen menoja sieltä sun täältä ja aina köyhimmältä kansanosalta. Tilanne johtaa monen kohdalla siihen ettei ihminen enää syrjäydy vaan hänet syrjäytetään ja tässä on iso ero! Leipäjonot ovat häpeä ja kunnan asia on hoitaa ne tarpeettomiksi. Valitettavasti nämä jonot sen kun kasvaa.

VAIKUTAN
Näihin epäkohtiin kaikin tavoin minkä vaan yksilönä voin tehdä. Yksi vaikuttamisen keinoista on politiikka ja Vihreä liitto joka samoilla linjoilla kanssani voittaa vaalit ja kaikkien hapannaamojen kauhuksi ajaa suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Vaalimainontaan rahani ei juurikaan riitä mutta kysymyksiä eri asioista ja mielipiteistäni voi esittää sähköpostilla bittiposti@netti.fi. Vastaan niihin mielelläni ja kiitän etukäteen kaikkia minua äänestäviä. Tervetuloa hakemaan luomu-omenia pihastani, ne ovat kaikkien vapaassa käytössä!

 

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu