Eka vaalipaneeli
Blogi – 24. tammikuuta 2007 klo 20.33 – kirjoittanut reetta
Olin tänään lukiolaisten kahdessa vaalipaneelissa Raumalla, RYL:ssa ja Uotilassa. Olipa yllättävän ilahduttavia tilaisuuksia! Esitetyt kysymykset olivat yleisempiä kuin odotin. Kai sitten etukäteen ajattelin, että opiskelijat haluavat enimmäkseen tietää, mitä hyvää heille olisi luvassa. Mutta ei, kysyttiin ilmastomuutoksesta, vanhemmuuden kustannuksista työnantajille, tekijänoikeuksista, yleisestä asevelvollisuudesta, koulutuspolitiikasta, EU:sta jne. Onhan siinä suoraan opiskelijoitakin koskettavaa tietenkin, muttei valtaosa.
Eihän sitä koskaan ihan kaikkea saa sanottua mitä haluaisi, minä ainakin huomaan jälkikäteen, että noinhan olisin oikeastaan halunnut sanoa. Mutta harjoitus tekee mestarin, RYL-kokemusella Uotilassa oli jo helpompi saada juuri se haluamansa asia sanottua. Vaikka sitten kieli menisikin solmuun
Ilmastomuutoksesta ja siitä mitä pitäisi tehdä, jäi vielä kielen päälle polttelemaan monta asiaa. Ensinnäkin, sillä ON merkitystä, mitä valintoja kaupassa tekee, kun vain riittävän moni ajattelee niin. Plasmateeveet esim. vievät 4 kertaa niin paljon energiaa kuin tämä vanha systeemi. Lähiruoan ostaminen vähentää turhaa tavaran kuljetusta, luomuruoan ostaminen on paitsi terveellistä niin myös ekologista. Useimmiten ostan pienissä paikallisleipomoissa leivottua leipää jne. Pieniä asioita, mutta yhdessä voimme tehdä ihmeitä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin:sammuta turhat valot ja laitteet, älä valuta vettä turhaan, älä osta tuotteita jotka on moninkertaisesti pakattu, korjaa rikki menneet tavarat jos vain voit, käytä kangaskassia kauppaillessasi. Muutama vuosi sitten pohdin jatkuvasti kuinka voisin kuluttaa vähemmän, nyt olen jo tehnyt siitä tavan, jota ei tarvitse niin paljoa pohtia. Ja mielestäni elän mukavasti, mulla on kaikkea mitä tarvitsen, en siis ole palaamassa kivikaudelle. Ihan viimevuotinen muutos on kävelyn ja pyöräilyn lisääminen. Tuskailin pitkään huonoa kuntoani, kun pienten lasten kanssa ei ehdi… Niinpä. Nyt kävelen tai pyöräilen kerhomatkat, puistomatkat ym. Siis kyyyllä meillä on auto, ja joihinkin matkoihin sekin on välttämätön.
No sanonpa vielä lopuksi, että tietysti valtion pitää myös tai oikeastaan ihan erityisesti vaikuttaa ilmastomuutokseen. Esimerkiksi ympäristöveroilla, joita siis kerätään yksinkertaisesti sanottuna ympäristöä saastuttavasta energian- tai tavaran tuottamisesta.
Suomesta ympäristöteknologian johtava maa! Stop ydinvoiman rakentamiselle, uusiutuvat kehiin ja energiaa säästävää teknologiaa kehittelemään. Nyt lopetan ennen kuin innostun liikaa…

Reetta Parvikko » Arkisto » Salonenkin on jo valmis panostamaan ympäristöteknologiaan kirjoittaa:
14. maaliskuuta 2007 kello 8.21
[...] Luin tämänaamuisesta Läskäristä. Lukiopaneelissa 24.1. olimme samaan aikaan. Silloin esitin omana ajatuksenani, että Suomen työllisyyttä ja taloutta auttaisi pitkällä tähtäimellä, kun satsaisimme nyt ympäristöteknologiaan. Se myös auttaisin luopumaan kuudennen ydinvoimalan suunnitelmista. Kiva, että SDP:n edustaja on nyt samaa mieltä [...]
Reetta Parvikko » Arkisto » Trashion show You Tubessa kirjoittaa:
16. maaliskuuta 2007 kello 0.36
[...] Porin antiikki – ja Voi hyvin messuilla oli kirppisvaatteiden muotinäytös la 10.3. Siitä löytyy videota kahdessa pätkässä You Tubesta. Minulla on ekassa pätkässä vihreä mekko ja folklore tyyppinen “intiaanimekko”. Toisessa pätkässä mm. hääpareja. [...]