Reetta Parvikko

Lapsissa on tulevaisuus

Lapsiperheille – 26. helmikuuta 2007 klo 22.21

Tässä ajatuksiani siitä, mitä lapsiperheille tulisi ensi vaalikaudella tarjota. Seuraavat rivit ovat katkelma puheesta, jonka löydät kokonaisuudessaan otsikon ”Puheita ja kirjoituksia” alta.

Rahahuolet voivat kaataa muuten hyvinvoivan perheen jaksamisen, puhumattakaan jo valmiiksi huonosti voivista perheistä. Siksi lapsilisiä olisi pikimmiten korotettava. Tänä vuonna maksetaan reaaliarvoltaan pienempiä lapsilisä kuin vuonna 1994! Lisäksi pienintä vanhempainrahaa on korotettava. Silloin kun jokapäiväisen leivän saannista on huolta, on vanhemman jaksaminen kovimmilla.

Mitä muuta yhteiskunta voisi tarjota kuin taloudellista apua? Vihreiden mielestä yhteiskunnassamme tarvitaan enemmän aikaa ja vähemmän roinaa. Erityisesti lapset tarvitsevat aikaa ja läsnäoloa. Lapsille yhteinen aika vanhempien kanssa on tutkimusten mukaan tärkeämpää kuin mitkään tavarat tai muut viihdykkeet. Siksi jokaiselle perheelle pitäisi olla taloudellisesti mahdollista se, että vanhempi jää kotiin hoitamaan lapsia. Myös työssäkäyviä vanhempia pitäisi tukea viettämään aikaa lasten kanssa. Mielestämme vanhemmilla tulisi olla oikeus lyhentää työaikaansa aina siihen asti kun lapsi täyttää 12 vuotta. Ja tämä tarkoittaa molempia vanhempia yhtäaikaisesti.

Päivähoidossa olevat lapset tarvitsevat aikaa myös hoidossa ollessaan. Siksi päiväkoteihin tarvitaan riittävästi henkilökuntaa.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään