Reetta Parvikko

Sydän täynnä järkeä

Blogi – 2. maaliskuuta 2007 klo 13.58 – kirjoittanut reetta

Mistähän alunperin otin teemaksi sydämen, en ole ihan varma. Mutta ajatuksena varmaan oli se, että politiikassa täytyy lahteä arvoista, siis asioista joita pitää tavoiteltavina ja hyvinä. Ja niinhän kaikki toki tekevätkin. Halusin korostaa sitä, että on tärkeintä pitää mielessä ne arvot ja tavoitteet, joita kohti pyritään, mutta niitä kohti pääsee vain järkevällä toiminnalla. No olipa tosi originaalia ja erikoista juu… Mitä enemmän tätä poliitikkojen puhetta seuraa, sen vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että kaikki ovat mukana sydämestään ja haluavat muuttaa yhteiskuntaamme paremmaksi. Joitain poikkeuksia voi toki olla. Eroja tulee hiukan siinä, mitä asioita pidetään tavoiteltavina. Isoilla puolueilla nuo erot ovat todella pieniä, pienistä löytyy vaihteluakin enemmän. Selvempiä eroja löytyy, kun ruvetaan katsomaan miten tavoitteisiin päästään. Nythän esimerkiksi vihreiden perustuloehdotus on johtanut vilkkaaseen keskusteluun lehtien palstoilla, mikä on hieno juttu. Sehän se tarkoitus olikin.
Näiltä sivuilta voi lukea, millaista toimintaa minä pidän järkevänä. Sivujen vuorovaikutteisuus on minulle tärkeää ja toivoisinkin, että vielä enemmän saisin kommentteja sekä sivuille että suoraan sähköpostiini.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään