Reetta Parvikko

Ajankohtaista

Kiitos tuesta!

AjankohtaistaBlogi – 17. maaliskuuta 2007

Kiitän kaikkia, jotka ovat sähköpostitse, puhelimitse, sivujeni kautta ja henkilökohtaisesti kertoneet löytäneensä minusta sopivan ehdokkaan. Tuki tuntuu aina mukavalta ja kannustaa jatkamaan työtä eteenpäin. Tänään syntyi idea toimijaverkoston luomisesta Satakunnan rataliikenteen kehittämistä varten. Siis haluan saada kerättyä yhteen ihmisiä yli puoluerajojen pohtimaan, miten saataisiin Satakunnan junaliikenne toimivammaksi. Perästä kuuluu!

Patseerasimme tänään kolmisen tuntia pienessä tihkussa Rauman keskustassa. Paras osa vaalityötä oli se, kun ihmiset ilahtuivat sydämiä saadessaan. Kannatti siis niitä väkertää. Huomenna vietän puolen päivää Kourujärvellä vaalitoimitsijana, joten vaalityö osaltani päättyy nyt tähän. Nämä sivut eivät toki sulkeudu. Ne muuttuvat hiukan, ja laajenevat myös Edith Piaf -konsertin ja suunnitteilla olevan tanssiteokseni suuntaan.
Huominen on jännittävä päivä.
Käytä ääntäsi!

Ei kommentteja »

Lauantaina vielä

AjankohtaistaBlogi – 16. maaliskuuta 2007

Mennään aamulla Rauman torille ilman pöytää käyskentelemään. Sydämiä (savesta itse tehty) ja ajatuksia jaossa.

Ei kommentteja »

Viimeiseen ponnistukseen torille

Ajankohtaista – 12. maaliskuuta 2007

Turkka Suuriniemi ja Reetta Parvikko ainakin piipahtavat torilla, arvelisin että klo 9 ja 11 välillä lauantaina 17.3. Valitettavasti en uskalla tarkempaa aikaa luvata.

Ei kommentteja »

Kierrätysmuotia Porin Urheilutalolla la 10.3.

AjankohtaistaBlogi – 5. maaliskuuta 2007

Olen mukana Voi hyvin -messuilla Satakunnan vihreiden järjestämässä Trashion Showssa lauantaina 10.3. klo 11.30 Porin Urheilutalolla. Paikalla on myös muita Satakunnan vihreitä ehdokkaita, ainakin Jenni Sainala, Ilkka Kekki, Maria Väkiparta, Kati Harmaala ja Jaakko Jäntti. Tähtimannekiinina meillä on Rosa Meriläinen. Esittelemme siis kirpputorilta koottuja vaatteita. Minulla on joukossa omiakin, koska harrastan kirpputoreja. Ne ovat muuten paljon mielenkiintoisempia ostospaikkoja kuin kaupat.
Välittömästi näytöksen jälkeen olen vihreiden ständillä hetken aikaa tavattavissa. Otan mukaan savisydämiäni, joten tervetuloa hakemaan omasi. Rosa ja kumppanit singahtavat näytöksestä Petra’s Cafeeseen (Yrjönkatu 11) jossa Rosa alustaa aiheesta Hyvä työ klo 12-14. Urheilutalolla on toinen näytös klo 14.30. Itse en pääse tähän hauskuuteen osallistumaan tätä toista kertaa, koska minulla on muuta hauskaa Raumalla odottamassa:

Edith Piaf konsertti uusitaan suuren kysynnän vuoksi Lönnströmin taidemuseolla silloin 10.3. klo 17. Ihan muutama lippu on enää tänään maanantaina jäljellä, joten pidä kiirettä, jos tahdot tulla kuuntelemaan. Ja sitä ennen ehtii hyvin Turkka Suuriniemen ja Merja Elon järjestämään elokuvailtapäivään Iso-Hannuun, eli kohuttu ilmastomuutoselokuva on katsottavissa Raumalla ilmaiseksi klo 14 Iso-Hannu 2:ssa.

Ei kommentteja »

Sydämiä jaossa

AjankohtaistaBlogi – 26. helmikuuta 2007

sydan_taynna_jarkea.jpg

Ja tällä kertaa ihan vastikkeettomasti. Tosin ne on tehty savesta. Vietimme ystävien kanssa hauska illan tuossa ennen joulua muovaten suomalaisesta savesta sydänriipuksia. Ne on poltettu ja osa on käsitelty mehiläisvahaa sisältävällä voiteella. Jokainen on oma yksilönsä, kuvassa siis vain yksi esimerkki. Jos haluat itsellesi oman savisydämen, lähetä sähköpostia (reetta.parvikko(ät)dnainternet.net) ja kerro osoitteesi. Tai tule hakemaan omasi torilta sitten 17.3., kun siellä patseeraamme. Tai pysäytä minut kaupungilla. Sydämissä ei ole mitään vaalitunnuksia, ainoastaan naruun sidottuna lappu, jossa on www-osoitteeni.

Ei kommentteja »

Vaalitentti Iskelmäradiossa 9.3. klo 12

AjankohtaistaBlogi – 19. helmikuuta 2007

Edustan vihreitä Iskelmäradion vaalitentissä perjantaina 9.3. klo 12-12.30. Radiotaajuus Raumalla on 105,1. Porissa 100,4 ja Huittisissa 93,0. Jos kuuntelet jollain muulla paikkakunnalla, tarkista taajuus Iskelmäradion sivuilta.

Ei kommentteja »

Ville Niinistö ja perustulo

Ajankohtaista – 19. helmikuuta 2007

Lauantaina 24.2. klo 10-12 Ville Niinistö kertoo vihreiden perustulomallista kaupunginkirjastolla. Tule kuulemaan, miten perustulo kannustaa työntekoon ja poistaa byrokratiaa. Paikalla raumalaiset vihreät ehdokkaat, tarjoamme myös kahvia ja teetä.

Ei kommentteja »

Jyrki Kasvi Raumalla

AjankohtaistaBlogi – 27. tammikuuta 2007

Kansanedustaja Jyrki Kasvi oli puhumassa Rauman kaupunginkirjastossa demokratiasta ja kansalaisvaikuttamisesta torstaina 25.1. Ja kirjoitin siitä äsken älykkään jutun, joka hävisi jonnekin bittivirtaan. Yritetään uudestaan.

Siis. Saimme kuulla Kasvin ajatuksia kunnan toiminnasta ja siitä miten polittiinen päätöksenteko ei toimi demokraattisesti. Kasvi on ollut aiemmassa elämässään työelämän tutkija ja tarkastelee myös kunnan johtamista yritysjohtamisen näkökulmasta. Kunnassa työntekijöitä ovat ne opettajat, sairaanhoitohenkilökunta, sosiaalitoimiston väki jne. Ja kuntalaiset ovat asiakkaita. Jos nyt siis haluaisimme lähteä kehittämään yritystämme tehokkaammin toimivaksi, niin mitä tarttis tehrä? No kuka yrityksessä tietää, mitä siellä tuotantolinjalla tapahtuu? Kannattaisko kuunnella niiden mielipiteitä ja antaa niiden vaikuttaa siihen miten työt tehdään? Kun jo 1974 tehdyn tutkimuksen mukaan se, pystyykö päättämään siitä miten työnsä tekee, määrittää eniten sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin (lue nykypäivän työkyvyttömyystilastojen mukaan = depressioon).

Jos tämä tiivistelmäni tunnin puheesta jätti jotain epäselväksi niin kysy Kasvilta.

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään