Reetta Parvikko

Blogi

Vaalitentti Iskelmäradiossa 9.3. klo 12

AjankohtaistaBlogi – 19. helmikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Edustan vihreitä Iskelmäradion vaalitentissä perjantaina 9.3. klo 12-12.30. Radiotaajuus Raumalla on 105,1. Porissa 100,4 ja Huittisissa 93,0. Jos kuuntelet jollain muulla paikkakunnalla, tarkista taajuus Iskelmäradion sivuilta.

Ei kommentteja »

Ehdokasnumerot

Blogi – 19. helmikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Ne on nyt sitten jaettu. 81 … hmmm … vuonna 81 olin 10-vuotias. Muuta nyt ei tule tästä numerosta mieleen. Ensi lauantaina pääsen rintanappeineni ja sydämineni numeroa esittelemään Ville Niinistön tähdittämään perustulotilaisuuteen. Nähdään siellä! Koitan saada pian tänne sivuille kuvia savisydämistäni, joita jaan kampanjamateriaalina. Niitä oli niin hauskaa tehdä, että niitä on myös mukava jakaa. Mutta nyt se hiihtoloma alkaa ihan oikeesti.

Ei kommentteja »

Koululaisista

Blogi – 18. helmikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Oli tämän päivän Hesarissa juttua. Siitä, kuinka (juttua varten haastatellun eläkkeelle jääneen open mielestä) koululaiset eivät ole muuttuneet, vaan koulu on muuttunut. Ja siksi pitäisi pohtia myös koululaitoksen muutoksia kun puhutaan lasten pahoinvoinnista. Olin hiukan pöllämystynyt. Etteikö yhteiskunta ole muuttunut rauhattomammaksi ja elämisen tyyli suunnittelemattomammaksi? Etteivätkö yhteiskunnassa tapahtuvat muut muutokset vaikuta koululaisiin, ennen kaikkea koulun muuttuminen vain vaikuttaa? No, ehkä hän ei tarkoittanut sitä, koska hänen pointtinsa oli, että lapsia ei saisi syyttää, jos asiat kouluissa menevät huonompaan suuntaan. Mutta kukapa lapsia syyttäisikään näistä yhteiskunnan muutoksista.

Seuraavan viikon aion omistaa omille lapsilleni. Hiihtoloma ja sukulaisvierailut odottavat. Siis jääkää hyvästi jälleen, kuullaan loppuviikosta. Antakaa aikaa läheisille ja muistakaa levätä. Minäkin aion tällä viikolla nukkua niin paljon kuin pystyn.

Ei kommentteja »

Jälkitunnelmissa ja vaalikoneiden verkoissa

Blogi – 15. helmikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Olen vielä niin hyvin menneen konsertin huumassa, että on tämä blogi hiukan unohtunut. Varsinkin kun tänään on aika monen vaalikoneen deadline. Vaalikoneet – huhhuh – on niissä aikamoinen työ. Eikä se työ sinänsä mitään, mutta kun vaalikone antaa valmiit vastusvaihtoehdot, joista monesti oikein mikään ei vastaa suoraan omaa mielipidettä. Tai sitten jo kysymys sinänsä johdattelee vastaamaan tietyllä tavalla. No, toisaalta vaalikoneet ovat auttaneet selvittämäänkin monia kysymyksiä, joita ei ole tullut ajatelleeksi. On se valtavan laaja ja mielenkiintoinen tuo kansanedustajan työsarka. Mutta nyt vielä yhden vaalikoneen kimppuun, kuulumisiin.

1 kommentti »

Kiitos Jorma Ollila!

Blogi – 31. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Vau! Oikein kahden sivun juttu sunnuntain Hesarissa Ollilan mielipiteistä ilmastomuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Hieno homma! Ehkä tämä maailma sittenkin pelastuu :)

Ja sitten ikävämpi uutinen täältä meiltä kotoa: Olen aloittamassa kahden viikon konetauon. Eli ei blogia, välttämättömät sähköpostit. Seuraavan kerran minusta kuullaan ehkä 12.2., kun olen selvittänyt kunnialla elämäni ensimmäisen ihan oikean (laulu)konsertin. Maailma joutuu siis selviytymään pari viikkoa vanhoilla blogiteksteilläni, mutta ehkä se kestää sen.

Sitten aion myös palata juurilleni eli tiedostavaan kuluttamiseen. Siis siihen aika triviaaliin juttuun, että jokaisen yksilön valinnat kaupassa ihan oikeesti ovat merkityksellisiä. Ja se miten talonsa lämmittää (me ollaan vielä aika huonoja, mutta suunnitelmat on hyvät) ja miettiikö vedenkulutustaan ja autonkäyttöään jne. No joo, mutta käydään taisteluun, toverit :) . Taisteluun tätä loputonta kuluttamista vastaan. Itse ainakin käyn mieluummin hierojalla kuin ostan taas jonkun uuden tavaran, nytkin on jo liikaa tarpeettomia.  Mikäs se vihreiden tunnuslause olikaan…

3 kommenttia »

Jyrki Kasvi Raumalla

AjankohtaistaBlogi – 27. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Kansanedustaja Jyrki Kasvi oli puhumassa Rauman kaupunginkirjastossa demokratiasta ja kansalaisvaikuttamisesta torstaina 25.1. Ja kirjoitin siitä äsken älykkään jutun, joka hävisi jonnekin bittivirtaan. Yritetään uudestaan.

Siis. Saimme kuulla Kasvin ajatuksia kunnan toiminnasta ja siitä miten polittiinen päätöksenteko ei toimi demokraattisesti. Kasvi on ollut aiemmassa elämässään työelämän tutkija ja tarkastelee myös kunnan johtamista yritysjohtamisen näkökulmasta. Kunnassa työntekijöitä ovat ne opettajat, sairaanhoitohenkilökunta, sosiaalitoimiston väki jne. Ja kuntalaiset ovat asiakkaita. Jos nyt siis haluaisimme lähteä kehittämään yritystämme tehokkaammin toimivaksi, niin mitä tarttis tehrä? No kuka yrityksessä tietää, mitä siellä tuotantolinjalla tapahtuu? Kannattaisko kuunnella niiden mielipiteitä ja antaa niiden vaikuttaa siihen miten työt tehdään? Kun jo 1974 tehdyn tutkimuksen mukaan se, pystyykö päättämään siitä miten työnsä tekee, määrittää eniten sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin (lue nykypäivän työkyvyttömyystilastojen mukaan = depressioon).

Jos tämä tiivistelmäni tunnin puheesta jätti jotain epäselväksi niin kysy Kasvilta.

Ei kommentteja »

herkuttelu on terveellistä

Blogi – 26. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Tarjosin tänään Jyrki Kasvia kuulemaan tulleille omatekoisia pikkuleipiä. Mottoni leipomisessa on, että laitetaan taikinaan sitä mitä kaapista löytyy. No tällä kertaa ihan jopa ostin joitain tarvikkeita tätä tilaisuutta varten. Ja suorastaan mittasin joitakin ainesosia. Siispä pystynkin nyt yleisön pyynnöstä jakamaan reseptiä kaikille halukkaille.

Reettan piparit

paketti kookostiivistettä
paketti taatelia
200 g voita

lataa monitoimikoneeseen ja jauha tahnaksi

lisää yksi luomukananmuna ja sekoita hyvin
lopuksi lisää seuraava seos:
arviolta 4dl täysjyväspelttijauhoja
ja 1dl grahamjauhoja tai mitä jauhoja nyt sattuu olemaan, mutta kokemukseni mukaan täysjyväjauhot antavat enemmän makua (tämä on se terveellisin osuus)
1 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä (tämä on tärkeä ja sitä voi olla enemmänkin, mieluummin liikaa kuin liian vähän)
1 tl vaniljasokeria

Sekoittele siis kaikki, anna jähmettyä hetki jääkaapissa jos haluat vähemmän käsiin tarttuvaa taikinaa. Muotoile sitten pallukoita tai vaikka matoja, kuten meidän pojat mielellään, ja paista 175-200 asteessa kunnes ovat hieman saaneet väriä.

Terveellisintä on nauttia siitä mitä syö. Jos et kuitenkaan pysty nauttimaan syödessäsi tämän ohjeen mukaan tehtyjä pipareita, tuo piparit meille niin me hoidamme kaiken puolestasi. Ei rahallisia korvauksia, eikä sairausloman sijaisuuksia kuitenkaan.
Sokeri ei ole muuten unohtunut, vaikka nykyään unohtelenkin aika monia asioita kuten nukkumaan menon. Siis se taateli on niin makeaa, ettei sokeria tarvita. Pakko vielä huomauttaa, että join tänään poikien valmiskaakaojämät ja päätin että sitä ei meille enää tule. Paitsi ehkä ensi viikolla kun kiire taas iskee (=tästä voit päätellä lapsiperheen äidin hyvien päätösten pitävyydestä). Mutta siis sitähän ei meille tule, koska sokeria oli niin paljon, että pojat juoksi varpaillaan lopun päivää ja mulle tuli ällöttävä olo parista kulauksesta. Tästä voisin aloittaa saarnan kaiken pahan alusta ja juuresta, mutta menenpä ensin nukkumaan.

1 kommentti »

Montako euroa on 535 markkaa?

BlogiLapsiperheille – 24. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Sen verran lapsilisää sai vuonna 1994 yhdestä lapsesta. No sehän on reilut 90 euroa. Tämän hetken lapsilisä (100e yhdestä lapsesta) on siis vuoden 1994 tasolla. Olisi jo aika nostaa! Lapsilisät ovat se keino, jolla lapsiperheiden ja lapsettomien välistä elintasoeroa kavennetaan.

Ei kommentteja »

nuoret naiset ja työelämä, nuoret isät ja vanhemmuus

BlogiLapsiperheille – 24. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Mielestäni äiti on lasten vanhempi ihan yhtä paljon kuin isäkin. Miksi siis äidin on vaikeampi saada tienattua leipää pöytään ja isän on vaikeampi ryhtyä kotivanhemmaksi? Koska äitien työnantajat joutuvat maksamaan koko laskun vanhemmuudesta ja siksi työnantajat harkitsevat toisenkin kerran ottavatko töihin mieluummin nuoren miehen vai naisen.

Vanhemmuuden kustannukset on siis jaettava siten, että jokainen työnantaja maksaa ”vanhemmuusmaksua” samaan tapaan kuin eläkemaksut otetaan palkan päältä. Silloin naiset saavat työelämässä tasavahvan aseman miesten kanssa ja miehet saavat vanhemmuudessa tasavahvan aseman naisten kanssa. Molemmat voittavat.

Ei kommentteja »

Rauman vihreiden kampanjan avaus

Blogi – 24. tammikuuta 2007 – kirjoittanut reetta

Vihreät ehdokkaat olivat avaamassa kampanjan Rauman torilla lauantaina 27.1. klo 10-12. Paikalla hurja lumipyry, Merja, Ilkka Turkka ja Reetta sekä Merjan tietokone ”testaa kuinka vihreä olet” -testiä varten. Kuuma tee teki kauppansa. Yllättävän vihreitä testihenkilöitä oli liikkeellä.

Ei kommentteja »

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään