Silja Heikkilä

Kirjoituksia

Täältä löydät kirjoituksiani parin viimeisen vuoden ajalta: mielipiteitä, kolumneja, ajatuksia.

Raumalaiset, yhdistykää!
Helmikuu 2010

Mitä kesäteattereilta odotetaan?
Sanomalehti Länsi-Suomi / mielipidepalsta 6.7.2009

Yhteisö
Uusi Rauma -lehden kolumni 27.9.2008

Ketä kiinnostaa? Osallistaminen kuntapolitiikassa
Sanomalehti Länsi-Suomi / mielipidepalsta 2008
Raumalaisten äänestysprosentti vuoden 2004 kunnallisvaaleissa oli 56. Tämä tarkoittaa sitä, että reilu 13000 ihmistä äänioikeutetuista jätti äänestämättä. Mitä keinoja löytyisi kuntalaisten aktivoimiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi?

Kun hätä on vielä pieni, on apu kaukana
Sanomalehti Länsi-Suomi / mielipidepalsta 2008
Lapsiperheiden kotiapu on huolestuttavasti vähentynyt kautta maan. Resursseja tulisi suunnata enemmän ehkäisevään toimintaan ja ihan tavalliseen käytännön apuun.

Synnytyskeskustelu liian kipupainotteista
Helsingin Sanomat / Mielipide 2007
Pelkäsin oman raskauteni aikana synnytystä, mutta aktiivisen synnytyksen kurssien ja sen rohkaisevien ajatusten myötä koin hyvän ja lähes kivuttoman synnytyksen. Äitiysneuvolat ja synnytyssairaalat voisivat hyötyä paljon näistä ajatuksista ja keinoista.

Päihdeäideiltä puuttuu kyky suojella itseään
Helsingin Sanomat / Mielipide 2007
Kannanotto päihdeäitien pakkohoitoon. Tosiasiassa elämä on monimutkaista, jossa monen tahon oikeudet tulisi ottaa huomioon. Toisaalta en ymmärrä sitä, miksi vähiä rahojamme haaskataan siihen, että päihdeäiti saa oman itsemääräämisoikeutensa nimissä tuhota omaa ja toisten elämää? Näiden vaikeiden kysymysten pohdintaan tulisi päättäjien käyttää paljon enemmän aikaa.

Ristikki itää!
Uusi Rauma -lehden kolumni 15.3.2008

Ajat muuttuvat – muuttuuko ihminen?
Uusi Rauma -lehden kolumni 19.1.2008

On toinenkin todellisuus
Uusi Rauma -lehden kolumni 22.9.2007

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään