Silja Heikkilä

Helmikuu 2010

Raumalaiset, yhdistykää!

Rauma-brändiä pitäisi kehittää, jaottelu kaupungin ja yritysten tarjoamien palveluiden välillä pitäisi unohtaa, Rauman hienot ominaisuudet, omaleimainen ja kiinnostava kulttuuri pitäisi saada kaiken kansan tietoon, toteaa Riku Räsänenkin Uusi Rauman pääkirjoituksessa 20.2. Mutta miten? Raumalle muuttaneena olen seurannut kaupungin omaleimaista ja kiinnostavaa asenneilmastoa jo muutaman vuoden. Täytyy olla todellinen sissi pärjätäkseen Raumalla. Vahvat tietysti
pärjäävät aina, mutta kaikki eivät olekaan syntyneet hopealusikka näköpiirissä. Ehkä kotiutumisen tueksi voisi perustaa Tullista tulleet ry:n? Raumalle muuttaneena olen seurannut kuitenkin myös kaupungin vivahteikasta kulttuuria, tutustunut valloittaviin ihmisiin ja tuntenut onnellisuutta saadessani asua Raumalla. Tarkoitukseni ei siis ole parjata Raumaa, vaan osallistua keskusteluun joka toivon mukaan vie Raumaa kohti valoisampia aikoja. Räsäsen kaltaisia optimisteja tarvitaan. Nyt tarvitaan myös heitä kaikkia muita, jotka valittavat ettei kukaan tee mitään, eikä mitään koskaan tapahdu. Nyt täytyy olla eri mieltä, uskallettava sanoa oma mielipiteensä ääneen ja ilmaista syvät tunteensa Raumaa kohtaan. Jokainen voi tuoda oman kortensa kekoon, omalla tavallaan.

Surullisenkuuluisaan Nyt-liitteen artikkeliin minulla oli kahtalaiset tunteet: itse artikkeli oli lapsellinen ja yksipuolinen, lähinnä nolotti siinä esiintyvien puolesta.
Toisaalta allekirjoitin ja ymmärsin toimittajan vinon asenteen. On helppo syyttää eri tahoja siitä, että olosuhteet ovat tällaiset. Jos virkamies ei kuuntele, tutustu
päätöksentekoprosesseihin ja keksi vaikuttamisen väylät. Tee aloite, valita, vaadi päätöksiä. Auta kaupunkia kehittymään ja lakkaa jarruttamasta kehitystä. Kukaan kaupungilla tuskin tahallaan jarruttaa kehitystä, kunhan vain yrittää selviytyä työmääränsä alla  – työn, joka on jatkuvan muutoksen ja kehityspaineiden kohteena.

Taannoinen rauma -aiheinen esityksemme ?Olen tässä. Esitys raumalaisuudesta sellaisena kuin me sen koimme? (www.tuuletusikkuna.fi ) auttoi työryhmää tutkimaan Raumaa syvemmältä. Näennäisen hassuttelun ja sketsiviihteen alla piili vakava pohjavire. Raumaa kun vaivaa kasvukivut – pikkukylästä on vihdoin tulossa iso kaupunki, kyläyhteisön tavat vain laahaavat vielä mukana. Pohdimme muun muassa sosiaalista kontrollia ? sitä, miten yhteisö vahtii jäseniään häpeän ja eristämisen kautta ja siten estää vapaan ilmapiirin syntyä. Se tasapäistää, välttää kritiikkiä ja suoraa palautetta. Liian yritteliäitä, erilaisia tai äänekkäitä kartetaan ja kadehditaan. Miksi Rauman tekstiviestipalstat ovat niin suosittuja? Parempi solvata nimettömästi, kuin sanoa kerrankin rohkeasti päin naamaa. Eihän nyt sellaista passaa.

Raumalla totisesti on kaikki mahdollisuudet menestyä. Sitä ei kuitenkaan tehdä vain markkinoimalla, vaan pohtimalla syvällisesti ensin sisältöä. Brändiä rakennetaan myös aidoilla teoilla: kehittämällä joukkoliikennettä, panostamalla ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön ja uusiin eri toimijoita yhdistäviin toiminnan malleihin, huolehtimalla moniarvoisuudesta ja kunnollisista pulkkamäistä. Moni arvostaa kyllä puukaupunkiamme ja sen verkkaista tunnelmaa, mutta missä viipyy edistyksellisyys? Nyt kehittämään maailmanperintökaupungistamme perinteitä kunnioittavaa, mutta silti nykyaikaista, innovatiivista ja riittävän vihreää. Avataan ovet maailmalle ja uusille tuulille!

Silja Heikkilä
Rauman vihreät ry.

Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään