Silja Heikkilä

Syyskuu 2007

On toinenkin todellisuus

(Kolumni Uusi Rauma -lehdessä 22.9.2007)

Tutustuin jokin vuosi sitten tekemäni esityksen yhteydessä kiinnostavaan kirjaan, joka hahmotteli koko ihmiskunnalle tavallisimpia unia. Tiedättehän nämä ”alasti julkisella paikalla- ” ja ”hampaani putoavat” -unet. Useimpien meidän mielestä nämä unet ovat ehkä hassuja, joskus ahdistaviakin, mutta välttämättä ei tule ajatelleeksi, että niillä olisi henkiselle tasapainollemme tärkeä merkitys.

Yhteisten unien lisäksi me kaikki uneksimme mitä erilaisempia ja uskomattomimpia asioita, joilla on merkitys ja sanoma juuri meille. Usein unet viittaavat edellisen päivän tapahtumiin ja kertaa etenkin sen tunnevirtauksia voimistaen niitä. Esimerkiksi päivätajunnassa voin kokea syyllisyyttä mitättömän pienestä asiasta ja unessa syyllistyn järkyttävään murhaan. Herätessä olo on ahdistunut ja tuskainen; miten olen voinut murhata jonkun? Se ei voi olla totta! Ja pian liuetessani takaisin tähän todellisuuteen, alan ymmärtää, ettei se olekaan. Tunne voi seurata pitkälle päivään. Samoin nähtyään ihanan unen, voi olotila olla euforinen koko päivän.

Uni on valtava ehtymätön resurssi. Sen ovat oivaltaneet muun muassa eräs malesialainen heimo, joka ratkoo unien avulla päivätodellisuuttaan ja korkeasti oppineet tiibetinbuddhalaiset, jotka vaeltavat unitietoisuudessa tapaamaan tulevaa oppilastaan toiselle puolelle maapalloa. Ei tarvitse kuitenkaan olla sen kummoisempi ihminen tavoittaakseen unien valtavan annin. Sen voi oivaltaa kuka tahansa, joka antaa niille sijaa elämästään ja lakkaa pelkäämästä sisältään löytyvää avaruutta. Pikkuhiljaa unen vaikeaselkoinen kieli alkaa avautua ja niiden kautta voi käsitellä omia asioitaan – pohtia omaa suhdettaan ympäröivään maailmaan ja omaa paikkaansa siinä. Toistuvat painajaiset kertovat selvittämättömistä asioista tai sitten myöhään syödystä ateriasta. Itse näen painajaisia aina kun peitto on liian paksu. Perheemme taloudellisesta tilanteesta kielinee uni, jossa mies näki voittaneensa vaatimattomat ”87 000 miljoonaa euroa”.

Näiden järkevien ja selitettävien unien lisäksi näemme paljon unia joita on vaikea ”selittää”. Tapaat unessa tuntemattoman ihmisen, jonka tapaat seuraavana päivänä. Luet seuraavan päivän sanomalehden artikkelin jo yöllä. Tapaat kuolleita. Miten on mahdollista, että tiedät unessa, miltä tuntuu lentää linnun lailla? Tämän tyyppiset unet pistävät hiljaiseksi. On toinenkin todellisuus.


Kommentoi kirjoitusta tai lähetä seurantailmoitus (trackback) omalta sivustoltasi.

Kommentoi kirjoitusta

Voit käyttää kommentissa seuraavia XHTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään