Suvi Vehmanen

Ilmaston ystävän toivelahjoja

Ilmaston ystäväkin tarvitsee muistamista jouluna. Lue Suvin lokikirjasta minun ja muiden joululahjavinkkejä.

Suvin lokikirja, päivitetty 11.12.2008

» » »

» »

»

Kiitokset!

Kiitokset kaikille 29 ihanalle ihmiselle, jotka halusivat tukea minua kuntavaaleissa! Valtuustopaikkaan se ei riittänyt, mutta minä jatkan omaa työtäni entistäkin tarmokkaammin!

Onhan minulla ainakin lähes 30 ihmisen tuki puolellani, eikä kaupunginvaltuusto suinkaan ole ainoa keino poliittiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Suunnittelen parhaillaan ilmastoaiheisia projekteja, jotka tähtäävät aktiiviseen kansalaistoimintaan Porissa. Lisäksi haluan verkostoitua ilmastotyötä Porissa ja muuallakin Suomessa tekevien kanssa.

Jos haluat osallistua ilmastotalkoisiin ja -työhön Porissa, ota yhteyttä! Olet tervetullut mukaan! Yksin on vaikea vaikuttaa, yhdessä homma toimii.

Valoa pimeään vuodenaikaan toivottaa Suvi Vehmanen

» » »

» »

»

Vuoden 2008 kuntavaaliteemani olivat ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ihmisten viihtyvyyden ja hyvinvoinnin lisääminen Porissa.

Nämä kaksi liittyvät olennaisesti yhteen.

»

“Ilmastoystävällinen Pori on hyvä paikka asua ja elää.”

Kun joukkoliikenne on edullista ja sujuvaa sekä pyöräily turvallista ja joustavaa, saamme viihtyisämmän kaupungin, jossa liikenteen  kasvihuonekaasupäästöt ovat olennaisesti alentuneet. Melu ja saasteet häiritsevät vähemmän, ihmiset ovat terveempiä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ihmiset kohtaavat toisiansa arkisissa ympyröissä: näkevät toisensa kasvotusten, voivat pysähtyä vaihtamaan kuulumisia.

»

Suvin visio 1: Ilmastoystävällinen Pori

  • Porin kaupunki sitoutuu vuosittaisiin 5 prosentin päästövähennyksiin
  • Kaupungin omistaman Pori Energian tulee siirtyä käyttämään uusiutuvaa energiaa öljyn, hiilen ja turpeen sijasta
  • Liikennesuunnittelussa ja -rakentamisessa painopiste pitää siirtää yksityisautoilun suosimisesta kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen edistämiseen
  • ja paljon muita konkreettisia ehdotuksia, jotka löytyvät alasivulta Ilmastonmuutos ja Pori.

»

Suvin visio 2: Ihmisläheinen Pori

Minä haluan edistää yhteisöllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia Porissa. Tämä edellyttää toimivia peruspalveluita. Näiden lisäksi täytyy kokeilla uusia tapoja virkistää kaupungin yhteisöllistä elämää. Esimerkiksi näin:

  • Kaupunkiin perustetaan lisää vapaata, ei-kaupallista tilaa kokoontumista ja yhteistoimintaa varten, kuten asukastupia, kylätaloja ja puistojen kokoontumistiloja. Olemassa olevien tilojen käytettävyyttä pitää parantaa.
  • Porin keskustan kävelykatua laajennetaan. Pyöräily ja kävely ensisijaisiksi liikkumismuodoiksi keskustan alueella.
  • Matalan kynnyksen tapahtumia ja toimintaa ideoidaan monella eri tasolla. Pieniä avustuksia asukkaiden ideoimien tapahtumien järjestämiseen myönnetään. Kaupungin yhdyshenkilö voisi auttaa sopivien tilojen etsimisessä ja tiedottamisessa.
  • sekä monia muita seikkoja, joista voit lukea lisää täältä.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi täytyy esimerkiksi korottaa kunnallisveroprosenttia, kerätä lisää kiinteistöveroja sekä kasvattaa pysäköintimaksuja.

 

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu