Tulisiko TSV:n toimintamalli ottaa yleiseksi normiksi?
Ajankohtaista – Kannanotot – 9. helmikuuta 2010 klo 13.17
Mielipide
Tulisiko TSV:n toimintamalli ottaa yleiseksi normiksi?
Turun Seudun Vesi Oy:n hankepäällikkö Reijo Koskenkorvan ajatuksenjuoksu TSV:n allashankkeen oikeutuksesta Säkylänharjun-Virttaankankaan pohjavesialueella on vähintääkin hämmentävä ellei jopa huolestuttava (SK 9.2.10). Hän väittää, että mikäli Turun hallinto-oikeus olisi ollut “täysin selvillä siitä, kuinka pitkällä tekopohjavesilaitoksen rakentaminen on”, se olisi toki antanut TSV:lle luvan altaisiin.
Puuttumatta Koskenkorvan selkeään ylenkatseeseen ja oikeuslaitoksemme ammattitaidon aliarvioimiseen, kyseenalaistaisin jälleen kerran TSV:n johdon moraalintajun. Millä perusteella hankepäällikkö uskoo TSV:n olevan jonkinlaisessa erikoisasemassa ja voivan toimia ilman, että ottaa huomioon maamme lupamääräykset, lait, EU-direktiivit ja yleisesti hyväksytyt demokraattiset prosessit?
Hallinto-oikeuden päätös (29.12.09), joka kumosi Loimaan kaupunginvaltuuston päätöksen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen ja Tiehallinnon valitusten johdosta, todetaan selkeästi: “Merkittävä osa Virttaan osayleiskaava-alueesta on tärkeää pohjavesialuetta”…” Kun otetaan huomioon osayleiskaavassa annettujen pohjaveden suojelua koskevien kaavamääräysten sisältö sekä toisaalta ne riskit, joita kaavassa osoitetut toiminnot saattavat aiheuttaa pohjaveden laadulliselle tai määrälliselle tilalle, osayleiskaavaa laadittaessa ei ole riittävästi selvitetty näiden toimintojen pohjavesivaikutuksia.”… “Kaupunginvaltuuston päätös on lainvastainen.” Toki lakiviidakko on tunnetusti hankala, mutta eivätkö TSV:n kymmenet palkatut lailliset asiantuntijat voisi selvittää yrityksen johdolle, mitä tämä päätös käytännössä tarkoittaa? Vastaan Koskenkorvalle aivan ilmaiseksi: altaat on rakennettu laittomasti ja ne on ennallistettava.
TSV on päättänyt valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kuitenkin Koskenkorva uhoaa, että koeimeytykset aloitetaan jo tämän vuoden maaliskuussa. Näen tässä kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, valitusprosessi ei ole suinkaan ohi kuukaudessa, vaan siihen mennee vuosi. Toisekseen, Länsi-Suomen ympäristölupaviraston (30.12.2005) myöntämä lainvoimainen ympäristölupa (lupamääräys nro 3) vaatii: “Vuosittain imeytettävästä vesimäärästä on vähintään 1/4 imeytettävä imeytysaltaista. Tämän ylittävä osa vesimäärästä saadaan imeyttää sadettamalla.” Vastaan taas palkatta: TSV ei voi lupamääräyksiä rikkomatta käyttää sadetusimeytystä laisinkaan ilman allasimeytystä. Joten mikäli TSV aloittaa koeimeytykset maaliskuussa, se tulee jälleen kerran rikkomaan lupamääräyksiä ja lakeja.
Kysyisinkin nyt Koskenkorvalta suoraan: haluaisitko tällaisen käytöksen tulevan yleiseksi normiksi? Jokaisen kansalaisen, yrityksen sekä yhteisön kuuluisi toimia kuten TSV toimii? Minkälaisesta yhteiskunnasta TSV:n toiminta kertoo, jos yleishyödyllisten yritysten johto ei kunnioita maamme ja Euroopan Unionin lakeja – vai onko tässä kyse siitä surullisen kuuluisasta “maan tavasta”?
Anne Bland
Huittinen

