KUNTIEN TALOUSREMONTTIIN TARVITAAN RAKENTEELLISIA UUDISTUKSIA
Ajankohtaista – 15. maaliskuuta 2010 klo 11.01
TIEDOTE 13.3.2010
Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen Vihreiden kuntapäivillä
Tampereella:
KUNTIEN TALOUSREMONTTIIN TARVITAAN RAKENTEELLISIA UUDISTUKSIA
Kuntien talouden alakuloon on haettava toimivia ratkaisuja. Vihreiden
kuntapäivillä Tampereella 13.3.10 puhunut Vihreiden varapuheenjohtaja,
kansanedustaja Oras Tynkkynen painotti rakenteellisia uudistuksia ja
tuottavuuden parantamista.
Taantuman takia kuntatalouden näkymät ovat Suomessa heikkoja. Kuntien menot
ovat nousseet säästötoimista huolimatta kovaa vauhtia samaan aikaan, kun
verotulot ovat notkahtaneet. Monet kunnat – erityisesti suuret kaupungit -
velkaantuvatkin nopeasti.
Hallitus on yrittänyt tulla kuntia vastaan. Kuntien valtionosuuksia ja
osuutta yhteisöverotuotoista on nostettu reippaasti. Valtionosuuksiin on tehty
täysimääräiset indeksitarkastukset, toisin kuin edellisen hallituksen
aikana. Työnantajien KELA-maksun poisto helpottaa myös kuntatyönantajien taloutta.
Kiinteistöverojen ala- ja ylärajojen nostaminen antaa kunnille
mahdollisuuden lisätä verotuottoja vakaasta ja ennustettavasta lähteestä.
Kuntien taloustilanteen kohentaminen edellyttää laajaa kirjoa toimia.
Kuntien tilkkutäkki on edelleen repaleinen, mikä tuottaa tehottomuutta ja
osaoptimointia.
- Kuntarakenteessa riittää kirveelle töitä. Monilla seuduilla kuntaliitokset
ovat järkevin tapa edetä, mutta myös palveluiden järjestämisessä yli
kuntarajojen on paljon mahdollisuuksia. Valtionosuusjärjestelmän tulee
kannustaa järkevään kuntarakenteeseen, Oras Tynkkynen esittää.
Tuottavuudessa on parhaiden ja huonoimpien kuntien välillä räikeitä eroja,
jotka eivät selity yksin väestön ikärakenteella, etäisyyksillä tai
vastaavilla tekijöillä.
- Tuottavuutta pitää lisätä järjestämällä palveluita fiksummin – ei
repimällä säästöjä työntekijöiden selkänahasta. Esimerkiksi sähköisiä palveluita
lisäämällä ja tietojärjestelmiä järkeistämällä voitaisiin saada merkittäviä
kustannussäästöjä, Tynkkynen katsoo.
Hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi pitää olla tarvittaessa valmius myös
veronkorotuksiin. Kunnallisveroprosenttia on jo jouduttu korottamaan monessa
kunnassa. Sen sijaan kiinteistöveron mahdollisuuksia ei yleensä hyödynnetty.
- Kiinteistövero on vakaa ja ennustettava tulonlähde kunnille. Kiinteistöt
eivät karkaa Kiinaan. Siksi kuntien kannattaisi laatia suunnitelmat
kiinteistöveron maltillisesta korottamisesta vaiheittain, Tynkkynen katsoo.
Kustannuksia voisi leikata merkittävästi myös kohdentamalla voimavaroja
ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Mitä varhemmin ongelmiin
voidaan puuttua, sitä taloudellisempaa ja inhimillisempää se on.
- Esimerkiksi aikuisiän diabeteksen ehkäisy arkiliikuntaa ja terveellistä
ruokavaliota edistämällä tulee paljon halvemmaksi kuin taudin hoito ja
lopulta jopa amputoinnit, Tynkkynen muistuttaa.
Lisätietoja:
Oras Tynkkynen,
GSM 050 512 1584
