Satakunnan Vihreät Naiset ry

Yhdistys sai lentävän lähdön

Ajankohtaista – 25. syyskuuta 2007 klo 22.07

Tiistai-iltana 25.9.2007 Porissa näki päivänvalon Satakunnan Vihreät Naiset ry. Tilaisuuden avannut Anne Liinamaa luonnehti hetkeä historialliseksi ja valoi uskoa jäsenmäärän moninkertaistamiseen. Tilaisuudessa oli paikalla sekä aiemmin Vihreissä vaikuttaneita että uusia jäseniä.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin porilainen Anne Liinamaa ja hallituksen muiksi jäseniksi Merja Elo Raumalta sekä Auli Brander, Mia Fagerlund, Noora Jaakkola ja Marika Nirhamo Porista. Toimintaa käynnistellään mm. seminaarien, koulutusten ja vapaamuotoisempien tapaamisten muodossa. Ensimmäisen toimikauden tavoitteena on toiminnan vakiinnuttaminen, jäsenmäärän kasvattaminen sekä vihreän tasa-arvoaatteen edistäminen Satakunnassa.

Tilaisuuden alussa Vihreiden Naisten PJ, puolueen VPJ Mari Puoskari muistutti sukupuolen edelleen vaikuttavan jokapäiväiseen elämäämme, halusimme tai emme. Vihreä feminismi peräänkuuluttaakin tasa-arvoa sekä naisille että miehille, joiden epätasa-arvoisuus ilmenee mm. asunnottomuutena ja koulunkäyntivaikeuksina. Puoskari mukaan eduskunnan ja hallituksen naisistumisesta huolimatta naisten aseman keskeisimpiä epäkohtia ovat palkkaepätasa-arvo, urakehityksen lasikatto sekä päätöksenteon “kähmyilukulttuuri”.

uli Brander (vas.) ja puheenjohtajaksi valittu Anne Liinamaa perustamassa uutta vihreää naisjärjestöä.

Kuva (by Antti Kekki): Auli Brander (vas.) ja puheenjohtajaksi valittu Anne Liinamaa perustamassa uutta vihreää naisjärjestöä.

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu sisään